Näytetään tekstit, joissa on tunniste rakennetta. Näytä kaikki tekstit

24.2.2015
Joomagnan & Criminales tiukentaa raja-arvoja ja lisää realismia terveyskuvauksiin
JC aloittaa tänävuonna saksanpaimenkoirien selkäkuvauksen myös spondyloosin ohelta. Aikaisemmat kasvatit ja koirat on kuvattu vain välimuotoisen lanne-ristinikaman ohelta (lumbosacral transitional vertebra, LTV), mutta jatkossa kaikki jalostukseen käytettävät koirat tullaan kuvaamaan myös spondyloosin varalta.
Tunnisteet:
JC,
kasvatusjuttuja,
rakennetta,
sakemannit,
terveyskitinää,
tulevaisuuden pohdinta,
yleistä
14.11.2014
Kasvattien jalostuskäyttöä on valvottava
Olen tässä blogissa käsitellyt kasvattajaystäviä sekä paasannut yhteistyön merkityksestä, on jälleen kerran aika ottaa aihe esiin.
Virtuaalikoiramaailman suurimmat harrastajat ovat jättäneet homman kesken. Lapaset on heitetty nurkkaan ja elämässä menty eteenpäin. Jäljelle jää muutama täysiaikainen kasvattaja, jolla on harrastusvuosia takana useampia kuin puolitoista vuotta. Sen sijaan, että yritettäisiin auttaa toisiamme ja viedä kasvatusta eteenpäin, haukutaan toisiamme selän takana sekä kritisoidaan toisten jalostusvalintoja. Samalla, kun tehdään itse ihan samaa.
Kasvattajien vähyys ajaa meidät kohta täysin umpikujaan. Enkä nyt puhu sen tarkemmin sisäsiittoisuudesta vaan siitä, ettei virtuaalimaailmassa osata tehdä enään järkeviä ratkaisuja kasvatuksessa. Tälläisinä lama-aikoina ei pidä sortua käyttämään paskoja koiria jalostukseen, vaan käyttää mahdollisimman paljon hyödykseen aloittelevia kasvattajia. Käyttää myös niitä vähemmän kiiltokuvakoiria, käyttää osittain täysin evm-koiria jalostukseen.
Paras tapa saada aloitteleva kasvattaja jatkamaan harrastustaan, on antaa sille pentueen paras koira ja toivoa, että se tuottaa omistajalleen paljon iloa. Niin paljon, että omistaja päätyy käyttämään sitä (fiksusti) jalostukseen. Kun uusi kasvattaja luo omaa linjaansa ja saa pentuja kaupaksi, se innostaa kasvattamaan lisää. Kukaan ei halua paskaa koiraa tai koiraa, jonka sisaruksista yli puolia käytetään jalostukseen. Joomagnan & Criminalesissa jalostuskäyttö pitää anoa (= kysyt onko ok käyttää koiraa jalostukseen ja thats it), mutta en ole vielä kertaakaan kieltänyt käyttämästä koiraa jalostukseen. Haluan vain tietää, ketä kasvateistani käytetään jalostukseen ja mikä tärkeämpää, mille koiralle. Kasvattaja jos mikä, on paras arvioimaan mille koiralle kasvattia kannattaa käyttää. Kasvattien jalostuskäyttöä siis pitää ja tulee valvoa. Vain näin voidaan varmistaa, mihin suuntaan kasvatus ja linjat ovat menemässä.
Näyttelyissä menestyvät tällä hetkellä voimakkaasti käyttösukuiset koirat. Olen menettänyt jo toivoni näyttelytuomareiden suhteen (vain harva tunnistaa oikeasti kauniita koiria, eikä jaottele niitä linjauksen, värin tai tyypin mukaan jne), mutta on ollut ilo huomata että kasvattajilla on pysynyt tuo hyvä maku. Ainakin Avelinelta (jonka kennelin löydät muuten täältä) olen todella usein löytänyt itseäni miellyttäviä saksanpaimenkoiria. Hyvinä esimerkkeinä kasvattieni lisäksi ovat mm. Life Burns! of Vicinity, La Marca Prosecco vom Sauer Regen sekä Jumping Rooftops of Vicinity. Viimeisin on myös yksi suurimmista suosikeistani Avelinen kasvateissa. Näyttelytuomarina minulla on aina ilo palkita hyvähermoisia ja kauniita saksanpaimenkoiria. Edellisten lisäksi on pakko mainita vielä muutama kaunis saksanpaimenkoira: ZeitBombe's Color Me Bad (upein eturinta mitä olen saksanpaimenkoirilla nähnyt), Nezaplacení Láska ja Vergebung Young 'n' Crazy. Nämä kaikki ovat esimerkkejä koirista, jonka tyyppisiä koiria toivoisin näkeväni jalostuksessa.
Näillä mennään. Hyvää viikonloppua toivottelee Marcia & Darin Ross sekä JC:n koiralauma

13.7.2014
vDNKW14 & saksanpaimenkoirien erikoisnäyttely
Kesäkuun 25. päivä otimme Darinin sekä kenneltyttöni Lindan kanssa nokan kohti Tanskaa, sillä oli vuorossa perinteinen näyttelyturnee! Tanskanvoittajaan olin ilmoittanut kaikki kynnelle kykenevät koirat ja me melkein kustiin koko reissu. Darin nimittäin jätti piskien ruoat ja hihnat himaan. Reissun aikana paloikin sitten matkakustannuksien jälkeen 726 euroa ylimääräisten menojen vuoksi. Mutta nyt näyttelyjuttuihin!
Linda esitti australianpaimenkoirakehässä Rossin tuloksella ERI. Koiria oli ilmoitettu 36 kappaletta, joista Remrockin kasvatit veivät potit. En tiedä vaikuttiko kuuma ilma vaiko tuomari nyt Rossin esiintymiseen, mutta ei se kuulemma liikkunut kunnolla.
Belgeissä meni vähän paremmin, Darin kävi kokeilemassa onneaan kaikissa muunnoksissa. Gronttu-Penny ERI2 SA PN3, jess! ROP Blackout Of Cinnamon Circle's (om. Vinta, Illusian), VSP Shadyn junnu-uros Gronos von Stieg Gericht.
Malinoiseissa viimeisillään raskaana oleva Tess ERI2 SA PN4. ROP Shadyn kasvatti All I Want Is Everything De La Dorado ja VSP Zeitbombe's Electric Lady.
Tervuissa Raj ROTUNSA PARAS ja TANSKANVOITTAJA VUOSIMALLIA 2014!!!! VSP Mimmun Brasicact Electra Kind Winter. Hyvä Darin!! <3
Linda kävi myös bortsujen kanssa kehissä, tuloksin Lumo ERI ja Hurma ERI4. ROP ja VSP Lanian omistamat Yardens Be My Blue Hero sekä Borderweld Diya Al Din. Koiria ilmoitettu rotuun 66 kappaletta, joten Lumon ja Hurman tulokset eivät yllättäneet yhtään.
Saksanpaimenkoirakehällä kävi hirveä kuhina, kun saavuttiin paikalle. Siellä oli KAIKKI: Aveline, Shady, Veera, Kuunsirppi, Juinttu, Crissu, Kendra... Darin ja Linda keskittyivät laittamaan koiria minulle kuntoon ja junnuluokka pääsi alkamaan. Fry kävi viimeisessä näyttelyssään tuloksella VSP-jun vDNKJW-14. ROP-junnu Shadyn Gertrude vom Tierbewachung. Toinen SA'n saaneista junnuista oli sijoitusnarttuni J. Lifelong Passion. Nuortenluokan urokset voitti Xavier, kakkosena Bad Boy Boogie de la Dorado, kolmantena Flux. Nartuissa ei SA'ta.
Avoimessa luokassa ison urosten luokan voitti Shadylla asuva J. Nothing But The Best. Kakkosena Ezra, kolmantena Kuunsirpin J. Feeling the Heat, neljäntenä Shadylla asuva J. Le Porc. Nartuissa ensimmäisenä Tikli, kakkosena Kuunsirpin Seberkas Cahaya Bunga Yang Indah, kolmantena Minean erittäin kaunis harmaa Mayok's Gwendolyn. Neljäntenä Jenny.
Käyttöluokassa uroksissa ei SA'ta, nartuissa Kendran Hukkaharjan Ilmiliekki ykkösenä. Kakkosena Shadyn Maya's Gold Sun Shine Just For Me. Veteraaneissa rodun ainut veteraani Ceridwen They Only Kill Their Masters ollen myös rodun paras veteraani.
Paras uros-kehässä kävi kuhina. Tarkan juoksutuksen päätteeksi tuomarin valinta oli selvä: Xavieri 1, Bad Boy Boogie de la Dorado 2, J. Nothing But The Best 3, Ezra 4. Xavier SERT & CACIB, kakkoselle lisäserti. Nartuissa Hukkaharjan Ilmiliekki 1, Gertrude vom Tierbewachung 2, Tikli 3, Seberkas Cahaya Bunga Yang Indah 4. Ilmiliekille SERT & CACIB, kakkoselle lisäserti. ROP/VSP-kehässä Xavier ROP vDNKW-14 ja myöhemmin vielä RYP3!!!!! JEEE!!!
Terriereissä Cas-airis ROP, kk kettareissa Jarvis PU2 ROP-JUN vDNKJW-14!! Sk-kettari Basic EH.
Kasiryhmässä jostain syystä cockerini eivät olleet ilmoitettu, mutta siellä SA'ta ei jaettu. Kultsuissa Boris PU2 SERT VSP-jun vDNKJW-14, Joyce PN3 ROP-jun vDNKJW-14, Carlos ROP Kenny ERI2 SA PU3.
Saksanpaimenkoirien erikoisnäyttelystä tulokset kertokoon puolestaan:
Tikli ROP
Ezra VSP
J.Nothing But the Best PU3
Kimi PU4
J. Never Say Never PN2 SERT
Joomagnan-kasvattajaryhmä ROP-kasvattaja!! <3
Tiklin arvostelu:
Ezran arvostelu:
Kyllä saa olla ylpeä omista koiristaan, kasvateistaan ja etenkin KASVATINOMISTAJISTA. KIITOS!!!!

"Erittäin feminiininen ja todella rodunomaisen kokonaisuuden omaava narttu. Vaikuttava pää sekä erittäin feminiininen ilme. Erinomaisesti kiinnittyneet oikeankokoiset korvat. Erinomainen silmien koko ja muoto. Todella kauniit pään linjat ja oikeanlainen pään kiila. Erinomainen kuono-osa sekä alaleuka. Erinomainen kaulan pituus, joskin toivoisin niskaan lisää vahvuutta. Oikein tasapainoiset rungon mittasuhteet sekä erittäin kaunis siluetti. Tasapainoisesti kulmautunut sekä edestä että takaa. Erinomainen raajaluuston vahvuus. Toivoisin hieman vahvempia välikämmeniä. Kinner voisi olla hieman matalampi. Erinomainen rintakehä sekä eturinta. Oikein tasapainoinen ylälinja sekä kauniisti laskeva lantio. Erinomaisesti kiinnittynyt oikeanpituinen häntä. Erinomainen leveä reisi. Hyvässä turkissa ja oikein kaunis väritys. Erittäin rodunomainen kokonaisuus ja ehdottomasti tänään rotunsa paras yksilö." - NISHA
Ezran arvostelu:
"Todella vaikuttavan ja ensivaikutelmaltaan erittäin rodunomaisen kokonaisuuden omaava uros. Erittäin maskuliininen ilme. Erinomainen pään kokonaisuus, joskin toivoisin aavistuksen suorempaa kuono-osaa. Erinomainen kallo sekä alaleuan vahvuus. Erittäin hyvin kiinnittyneet oikeankokoiset korvat. Erinomainen kaulan vahvuus ja pituus. Todella tasapainoinen ylä- ja alalinjan kokonaisuus. Ihana siluetti ja erinomaiset rungon mittasuhteet. Tasapainoisesti kulmautunut sekä edestä että takaa. Ihana matala kinner. Toivoisin hieman vahvempia välikämmeniä. Erinomainen selkä sekä lantion pituus ja asento. Erinomaisesti kiinnittynyt oikean pituuden omaava häntä. Erinomainen turkki ja kaunis väritys. Oikein tasapainoinen ja rodunomainen sekä vahvan sukupuolileiman omaava kokonaisuus." - NISHA
Kyllä saa olla ylpeä omista koiristaan, kasvateistaan ja etenkin KASVATINOMISTAJISTA. KIITOS!!!!
Tunnisteet:
Duun,
JC,
kisaustahti,
menestystä,
näyttelypulinaa,
näyttelyragetusta,
rakennetta,
sakemannit
20.1.2014
Kiitos vuodesta 2013!
Sain vihdoin aikaiseksi ottaa itseäni niskasta kiinni.
Viime vuosi toi mukanaan jos minkälaista muutosta niin IRL kuin URL. Muutin kuukauden varoitusajalla, pidin Hostel Marciaa pystyssä, vietin hyvän ystäväni hautajaisia, yritin tasapainoilla koulun ja vapaa-ajan välillä. Virtuaalikoirapuolella pyöritin neljän kennelin lisäksi virtuaalikissoja sekä virtuaalitarvikepuolta, toimien myös luottotehtävissä KRN:n puikoissa sekä Jupiter-pankin betatestaajana.
Vuosi oli siis aikamoista pyöritystä. En olisi ikimaailmassa selvinnyt siitä ilman tukijoukkojani täällä kotipaikkakunnalla sekä virtuaalisesta avusta ympäri suomen. Koska Suomessa ei osata kiittää tarpeeksi saamastaan avusta, päätin nyt kerrankin kirjoittaa tästä aiheesta. Ja kun te ette tunne ketään mun irl-tukijoukkoja niin siirrytään suoraan virtuaaliharrastajiin.
Haluan kiittää Susityttöä mahtavasta yhteis-/osaomistustoiminnasta, kanssasi oli viime vuonna ilo työskennellä. Jatkukoon menestyvien osarikoirien pitäminen myös tänä vuonna. Arvostan laajaa näkemystäsi eri rotujen parissa. Kiitos Avelinelle sijoitusmahdollisuuksista, ilman sua en olisi pystynyt pitämään osaa pennuista itselläni. Kiitos kasvattini Nicon, Genan, Sorron ja Singon täysivaltaisesta kilpailutuksesta sekä sangen miellyttävistä kasvatusprojekteista, tuntikausia kestäneistä keskusteluista puhumattakaan!
Kiitos Shadylle uudesta rotuvaltauksesta, sakemanni on aivan loistava rotu ;)
Kiitos Nathille loistavasta työstä vihikoirien parissa, ilman Juria en olisi ikinä teettänyt omaa vihikoirapentuetta. Lisäksi olet IRL aivan loistava muija :D Cockeripuolelta nöyrimmät kiitokset Cazalle, Noinalle, Mimalle, Miiralle sekä Veeralle, jotka ovat osallistuneet yhdistyksen asioihin ja näinollen auttaneet viemään rotua eteenpäin. Cazalle suuret kiitokset rakenneopista!
Kiitos muille saksanpaimenkoiraharrastajille- sekä kasvattajille, jotka ovat olleet tässä hullunmyllyssä (käyttis vs näyttis) mukana, etenkin heille, jotka ovat pystyneet jättämään omat mielipiteensä taakseen ja kuuntelemaan eri näkemyksiä Kiitos tuomarit, jotka olette ymmärtäneet laadun päälle, ja palkinneet koiriani sekä kasvattejani näyttelykehissä. Kiitos kasvatinomistajille, jotka ovat jaksaneet kilpailuttaa kasvattejani monipuolisesti sekä erityiskiitos taitaville kouluttajille jotka ovat menestyneet mestaruustasolla asti. Kiitos uusille kasvatinomistajille ja muutenkin rodun uusille harrastajille, jotka jaksatte pitää tätä upeaa rotua yllä. Kiitos kaikille, jotka ovat tehneet jotain rodun eteen.
Ootte parhaita, yritetään tehdä tästä vuodesta vielä parempi! <3 <3

5.1.2014
Hyviä kasvattajaystäviä ei tule joka vuosi
Ilmoittauduin eilen Veeran agilitykilpailuun, laittamalla jo automaattiseksi tulleet kolme koiraa per luokka. Tänäaamuna sain sähköpostin Veeralta:
Olin tästä kohteliaisuudesta aivan hämilläni. Pohdin, onko virtuaalimaailmassa enää "hyviä" harrastajia, jotka ajattelevat omaa napaansa pidemmälle. Ilmeisesti on. Gustav on Veeran kasvatti ja meillä on Aslak yhteisomistuksessa, mutta minä hoidan kokonaan molempien kisautuksen. Eli periaatteessa Veera olisi voinut lisätä vain mun ilmoittamat koirat, eikä lähteä katsomaan, mihin luokkaan mikäkin koirani kuuluu.
Tämä tapahtuma sai minut miettimään, miten harvassa tälläiset kasvatinomistaja-kasvattiystävät ovat. Tuttuja ja kavereita löytyy melkeinpä jokaisesta rodusta, mutta luottoystäviksi nimeän sellaiset ihmiset, joiden kanssa tulee keskustelua rodun tilanteesta enemmän, ja jotka ovat valmiita viemään rotua eteenpäin. Mikä on parempaa kuin suunnitella yhdessä yhdistelmiä ja pyrkiä saamaan mahdollisimman laajaa geenipoolia rodulle. Eikä vain kitistä koko ajan jossain nurkassa kuinka suurella osalla koirista on vääränlaiset korvat, liian muhkea turkki tai niiden oikeanlaiset kulmaukset ovatkin omaan silmään jotenkin paskat.
Kaikesta ei tarvitse olla samaa mieltä, ei todellakaan. Me ollaan Besonder's-Noinan kanssa joskus hyvinkin erimieltä asioista, saatika sitten Vicinity-Avelinen kanssa :D Mutta näkemyseroista heidän kanssaan voi sentäs keskustella ja yrittää saada sitä kultaista keskitietä toimimaan. Kaikkien kanssa ei voi, ja näille sanon mieluusti hei-hei. En mä ainakaan itse tee sellaisilla "ystävillä" mitään, joka ei suostu kuuntelemaan omia ehdotuksia, vaan tuputtaa sitä omaa vääräuskosuutta muilleen väkisin...
"Lisäsin viä Gustavin Midi I-luokkaan ja Aslakin Maxi I-luokkaan, kun
max. määrä koiria on 4 luokkaa kohti."

kasvatinomistajat,
kasvatusjuttuja,
kisaaminen,
kuulumisia,
mietintää,
rakennetta,
sekalaista,
terveyskitinää,
yhteistyö,
yleistä
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)