Kirjoittelin viime vuoden puolella vFCI:n sääntömuutoksista koskien kilpailemista ja koirien rekisteröimistä. Vaikka uusia kotisivuja odoteltiin, ei uutta ja puhtoista vFCI:tä kuitenkaan nähty. Minä todella toivon, että kattojärjestö saataisiin tämän vuoden puolella toimimaan, sillä onhan sen 'toimimattomuus' ja yleinen paikalleen jämähtäminen huonoa mainosta uusille virtuaaliharrastajille.
Olen positiivisesti yllättynyt siitä, miten hyvin rekisteröintipakko on alkanut toimimaan. Ainakin toistaiseksi koirat on hyväksytty rekisteriin alle viikon sisällä. Vaikkei virtuaalikoirilla kilpaileminen ole yhtä helppoa kun ennen, on loppujen lopuksi kiva ja harrastamista helpottava uudistus ihan käytännöllinen.
Kasvattajan näkökulmasta rekisteröintipakko pakottaa ainakin kaikki kasvattini rekisteriin - tällöin ulkopuolisen on helpompi seurata kasvattamiani pentueita ja kyllähän rekisteröinnit aina omaksi eduksi ovat. Omissa pentueissani rekisteröin itse kaikki kasvattini, joten jatkoa ajatellen jonkinnäköinen pentuerekisteröintimahdollisuus olisi aivan loistava - helpottaisi ainakin minun työtäni huomattavasti.
Well, erittäin tyytyväinen olen ollut osallistumiskoodien yhtenäiselle ulkoasulle. Se on äärettömän kätevä ja tykkään siitä todella paljon. Helpottaa tälläistä ihmistä jolla on lähestulkoon sata virtuaalikoiraa.
Meidät löydät taas jälleen kerran seuraavista näyttelyistä:
• Mutton Q's (FIN)
• Euroopanvoittaja 2016 (NOR)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kisaaminen. Näytä kaikki tekstit

18.7.2016
30.11.2015
Virtuaalikoirailun uudet salat
Alkuvuodesta 2016 on aikomus julkaista uudistetetut vFCI:n sivut sekä muuttaa virtuaalikoirien kilpailuliittojen sääntöjä. Sääntömuutosten takana on halu saada uusia virtuaalikoiraharrastajia helpottamalla ja yksinkertaistamalla sääntöjä. Tarkoituksena on myös saada rekisteröintipakko kaikille kilpaileville koirille.
Ideahan kuulostaa kivalta. Teoriassa. Saadaan rekisteröinnistä "normi" ja saataisiin suntuubikenneleitä viralliselle puolelle kilpailemaan. Uusia virtuaalikoiraharrastajia kyllä tarvitsemme, mutta mennäänkö tässä turhan pitkälle? Jos rekisterinumerosta tehdään pakollinen asia kilpaileville koirille, pitää rekisterin toimia moitteetta. Niitä koiria pitää saada hyväksyttyä lähes samaa tahtia, kun niitä sinne lähetetään. Mutta kuinka moni jättää ilmoittautumatta kilpailuihin tai jättää kokonaan koiraharrastuksen väliin, kun kilpailuihin ei voi ilmoittautua heti? Jaksavatko uudet harrastajat odottaa rekisteröinnin hyväksymistä?
Olen harrastanut virtuaalikoiria kohta lähes kymmenen vuotta. Olen nähnyt sääntömuutoksia enemmän kuin mitä minulla on pentueita syntynyt ja olen kilpaillut lähestulkoon jokaisessa lajissa, mitä löytyy (pl. hupilajit). Sanon kyllä yhtenäisimmille osallistumiskoodeille, yhdistetyille liitoille (esim. lintukokeet) ja etenkin rekisteröinnin tärkeyden ilmaisemiselle. Mutta en sano kyllä rekisterinumeropakolle etenkään kilpailuissa. En näe sille minkäänlaista tarvetta.
No, maailma muuttuu ja me sen mukana. Ehkä puolen vuoden kuluttua rekisterinumeroiden lätkiminen osallistumiskoodeihin tuntuu normaalilta, vähän sama kuin muutettiin suojelun SchH1 IPO1:ksi. Itse odotan muutoksista etenkin laatuarvostelun keksimistä. Mikäli se on säännöiltään ja rakenteeltaan fiksu, sitä voisi omien koirien kanssa kokeilla.
Meidät löydät jälleen kerran seuraavista näyttelyistä:
• Maailmanvoittaja 2015 (EST)
• Venäjänvoittaja 2015 (RUS)
• Suomenvoittaja 2015 (FIN)
Tulukee nykäsee hihasta jos näätte :)
Ps. Oma koirani ja kasvattini Detur Better Than You Expected "Vaaksi" vFINW-15!!! Ihan mieletöntä, 24 koiran joukosta meidän Vaaksi roppi!!! <3

Tunnisteet:
kisaaminen,
kuulumisia,
löydä meidät,
menestystä,
menetystä,
muutoksia,
näyttelypulinaa,
sekalaista,
tulevaisuuden pohdinta,
yleistä
26.10.2015
Menovinkki: Tarotin kilpailukalenteri
Mikäli etsit kilpailuita, menoa ja meininkia, kannattaa vilkaista sponsorimme Tarotin kilpailukalenteri!
22.10.2014
Näyttelyturnee osa 2
Syksy on aina ollut minulle kaksijakoinen vuodenaika. En voi sietää sieniä ja kylmää sadetta, mutta syksy tuo tullessaan aina jotain kivaa. Nimittäin rutosti näyttelyitä! Ilmoitin juuri omat koirani Espanjassa järjestettävään Maailmanvoittaja 2014- näyttelyyn. Olen harkinnut tuomaroivani tuolla, mutta pitää ensin katsoa hieman kalenteria. Mutta nyt katsaus menneisiin näyttelyihin!
Elokuu
Terrierierkkari
Minulla ei ole ollut vuosiin terriereitä, muita kuin jo näyttelyistä eläköitynyt sk kettari Basic. Siksi olinkin revetä liitoksistani kun sain ilmoittaa terrierierkkariin omia koiriani.
Airedalenterrierini Cas (Arrondiar Cas Magnifique) oli rotunsa ainoana edustajana rotunsa paras seuraavalla arvostelulla:
Karkeakarvaisissa kettuterrieriessä oli omat koirani Jarvis (Luxury Blanc Absolutely the Best) sekä huonossa kunnossa esitetty Sinna (Forestal Rusty Soul). Jarvis sai ROPin ja Sinna EH:n seuraavilla arvosteluilla:
Cas oli loppukilpailuissa myös BIS2 :) Tuomarina Charco.
vLTUW-14
Liettuanvoittajaan minulta lähti tunnetusti hirveä määrä koiria. Darin ja Linda pakkasivat kamansa messiin, sillä kepoista ja kenneltytöistä ei ole koskaan pulaa! Matka oli kivinen ja rankka, mutta saatiinhan me onneks jotain kotia viemisiks..
Australianpaimenkoirissa Rossi (Detur Come to Me Bros) yllätti ollen 26:sta koirasta rotunsa paras. Olin tyytyväinen! Darin tekee hyvää työtä Rossin kanssa.
Samoiten suuri yllättäjä tuli belgianpaimenkoirissa: meidän luikkutyttö Penny (Feldwebel Black As Death) oli VSP!!! :o Lisäksi tervuissa Raj (Terranois Most Valuable Player) PU2 SERT! :) Ginny (Ishtar Novella) kävi kokeilemassa onneaan saaden EH:n.
Sen sijaan saksanpaimenkoirat toivat todella suuren pettymyksen. JC-tiimin ainut voitto tuli kasvattajaryhmän ROP-kasviksen lisäksi Shadylla asuva Lelu (Joomagnan Le Porc) joka oli rotunsa paras. Tikli (Joomagnan Jersey Shore) PN3.
Pk-sakuissa sijoitusurokseni Sinko (Joomagnan It's a Rocket Launcher) ROP.
Rottweilereissä meidän Roy (Sonyal Major Roy) yllätti olleen ensimmäisessä näyttelyssään rotunsa paras!!! Kolmosryhmässä airis Cas (Arrondiar Cas Magnifique) oli jälleen ROP. Cockereissa ei mitään erityisiä tuloksia, Kisu (Terrifield I'm A Kitty Cat) PN2 SERT, Svea (Pickland's Star Like You) PN3.
Kultsuissa Boris (Falbe Hunter's Never Trick Me) PU2 SERT ROP-jun. Shiloheja en ees ilmoittanut.
Liettuan voittajassa SERTin tai tittelin saavuttivat:
- auspai Rossi ROP
- gronttu Penny VSP
- tervu Raj PU2 SERT
- saku Lelu (om. Shady) ROP
- saku Sinko (om. kasvattaja & Aveline) ROP
- rotikka Roy ROP
- airis Cas ROP
- cockeri Kisu PN2 SERT
- kultsu Boris PU2 SERT ROP-jun
Syyskuu
Rottweiler-erkkari
Waldemann-kennelissä järjestetty rottweilereiden erikoisnäyttely toi paikalle huikeat 24 koiraa! Tuomarina näyttelyssä toimi Charco. Vaikke Kosmo (Camaro Jet) saanutkaan kehästä muuta kuin ERIn (sai se jäätelöö kehän jälkeen), Roy (Sonyal Major Roy) pisti taas hösseliksi ja oli rotunsa paras!! <3 Jään mielenkiinnolla odottamaan minkälaista jälkikasvua tuo uros tulee jättämään tähän maailmaan.
Lokakuu
Kultaistennoutajien erikoisnäyttely
Sen jälkeen kun Shady jatkoi kasvatustyötään, on kultsujen taso aina vain noussut. Siksi mua vähän pelotti ilmoittaa omat karvaperseeni tähän näyttelyyn. Olihan kyseessä kuitenkin _erikois_näyttely rodulle, jota dominoi lähestulkoon kaksi kasvattajaa :D Tuomarina näyttelyssä toimivat Charco (nartut), Santtu (urokset) sekä Eros (loppukilpailut, lisäluokat).
Junnuluokassa omista koiristani parhaimman tuloksen sai Dennis (Rauniosodan Armas Deniz) ERI4 - tuloksellaan. Luokan voitti Lanian Kickblue Humdrum Routine, joka oli myös ROP-junnu. Junnunartuissa Vinna (Forless Fight Or Die) ERI3. Nartut voitti Lanian Catagious Fiji Princess.
Nuorten luokassa Nix (Nix v.d Zmiertsch) ERI2 SA. Urokset voitti Lanian Kickblue Grim Reaper. Nartuissa ei omia koiria, nartut voitti Friskyn High-Five of Furenza.
Avo-uroksissa ei mainittavaa tulosta, urokset voitti Lanian Rienzi Stop And Stare. Nartuissa ei manittavaa tulosta, nartut voitti Veeran Dear de la Dorado.
Ei siis mitään hyvää tulosta tullut, mutta ainakin me voitettiin Boriksen kanssa paras turkki - palkinto :D :D :D
Meidät löydät tänä vuonna vielä lähestulkoon kaikista näyttelyistä. Saa tulla nykimään hihaa! Mut pitäiskö noita koiria lisätä vai vähentää...?

"Erinomaiset rungon mittasuhteet. Mahtava ryhti. Erinomaiset pään mittasuhteet. Erinomainen pigmentti. Oikein kiinnittyneet korvat. Erinomainen kuiva, vahva ja pitkä kaula. Erinomainen ylä- ja alalinja. Oikein kiinnittynyt häntä. Erinomaisesti kulmautunut edestä ja takaa. Erinomainen skp leima. Turkki jaloissa saisi olla hieman parempi laatuinen."Cas voitti myös paras väri - palkinnon. Sekä palkinnon että rodun tuomaroi Charco.
Karkeakarvaisissa kettuterrieriessä oli omat koirani Jarvis (Luxury Blanc Absolutely the Best) sekä huonossa kunnossa esitetty Sinna (Forestal Rusty Soul). Jarvis sai ROPin ja Sinna EH:n seuraavilla arvosteluilla:
"Erinomaiset rungon ja pään mittasuhteet. Erinomainen pigmentti. Oikein kiinnittyneet korvat. Erinomainen pitkä, kuiva kaula. Erinomainen ylä- ja alalinja. Erinomainen hännän kiinnitys ja kanto. Erinomaisesti kulmautunut edestä ja takaa. Erinomaisessa turkissa. Hyvä skp leima."
"Tasapainoton ja löysä yleisvaikutelma. Erinomaiset pään mittasuhteet. Erinomainen pigmentti. Oikein kiinnittyneet korvat. Erinomainen kaula. Toivoisin paremman eturinnan sekä enemmän kulmauksia eteen. Turhan notko selkä. Hyvä alalinja. Erinomaisesti kulmautunut takaa. Hyvä hännän kiinnitys ja kanto."
Cas oli loppukilpailuissa myös BIS2 :) Tuomarina Charco.
vLTUW-14
Liettuanvoittajaan minulta lähti tunnetusti hirveä määrä koiria. Darin ja Linda pakkasivat kamansa messiin, sillä kepoista ja kenneltytöistä ei ole koskaan pulaa! Matka oli kivinen ja rankka, mutta saatiinhan me onneks jotain kotia viemisiks..
Australianpaimenkoirissa Rossi (Detur Come to Me Bros) yllätti ollen 26:sta koirasta rotunsa paras. Olin tyytyväinen! Darin tekee hyvää työtä Rossin kanssa.
Samoiten suuri yllättäjä tuli belgianpaimenkoirissa: meidän luikkutyttö Penny (Feldwebel Black As Death) oli VSP!!! :o Lisäksi tervuissa Raj (Terranois Most Valuable Player) PU2 SERT! :) Ginny (Ishtar Novella) kävi kokeilemassa onneaan saaden EH:n.
Sen sijaan saksanpaimenkoirat toivat todella suuren pettymyksen. JC-tiimin ainut voitto tuli kasvattajaryhmän ROP-kasviksen lisäksi Shadylla asuva Lelu (Joomagnan Le Porc) joka oli rotunsa paras. Tikli (Joomagnan Jersey Shore) PN3.
Pk-sakuissa sijoitusurokseni Sinko (Joomagnan It's a Rocket Launcher) ROP.
Rottweilereissä meidän Roy (Sonyal Major Roy) yllätti olleen ensimmäisessä näyttelyssään rotunsa paras!!! Kolmosryhmässä airis Cas (Arrondiar Cas Magnifique) oli jälleen ROP. Cockereissa ei mitään erityisiä tuloksia, Kisu (Terrifield I'm A Kitty Cat) PN2 SERT, Svea (Pickland's Star Like You) PN3.
Kultsuissa Boris (Falbe Hunter's Never Trick Me) PU2 SERT ROP-jun. Shiloheja en ees ilmoittanut.
Liettuan voittajassa SERTin tai tittelin saavuttivat:
- auspai Rossi ROP
- gronttu Penny VSP
- tervu Raj PU2 SERT
- saku Lelu (om. Shady) ROP
- saku Sinko (om. kasvattaja & Aveline) ROP
- rotikka Roy ROP
- airis Cas ROP
- cockeri Kisu PN2 SERT
- kultsu Boris PU2 SERT ROP-jun
Syyskuu
Rottweiler-erkkari
Waldemann-kennelissä järjestetty rottweilereiden erikoisnäyttely toi paikalle huikeat 24 koiraa! Tuomarina näyttelyssä toimi Charco. Vaikke Kosmo (Camaro Jet) saanutkaan kehästä muuta kuin ERIn (sai se jäätelöö kehän jälkeen), Roy (Sonyal Major Roy) pisti taas hösseliksi ja oli rotunsa paras!! <3 Jään mielenkiinnolla odottamaan minkälaista jälkikasvua tuo uros tulee jättämään tähän maailmaan.
Lokakuu
Kultaistennoutajien erikoisnäyttely
Sen jälkeen kun Shady jatkoi kasvatustyötään, on kultsujen taso aina vain noussut. Siksi mua vähän pelotti ilmoittaa omat karvaperseeni tähän näyttelyyn. Olihan kyseessä kuitenkin _erikois_näyttely rodulle, jota dominoi lähestulkoon kaksi kasvattajaa :D Tuomarina näyttelyssä toimivat Charco (nartut), Santtu (urokset) sekä Eros (loppukilpailut, lisäluokat).
Junnuluokassa omista koiristani parhaimman tuloksen sai Dennis (Rauniosodan Armas Deniz) ERI4 - tuloksellaan. Luokan voitti Lanian Kickblue Humdrum Routine, joka oli myös ROP-junnu. Junnunartuissa Vinna (Forless Fight Or Die) ERI3. Nartut voitti Lanian Catagious Fiji Princess.
Nuorten luokassa Nix (Nix v.d Zmiertsch) ERI2 SA. Urokset voitti Lanian Kickblue Grim Reaper. Nartuissa ei omia koiria, nartut voitti Friskyn High-Five of Furenza.
Avo-uroksissa ei mainittavaa tulosta, urokset voitti Lanian Rienzi Stop And Stare. Nartuissa ei manittavaa tulosta, nartut voitti Veeran Dear de la Dorado.
Ei siis mitään hyvää tulosta tullut, mutta ainakin me voitettiin Boriksen kanssa paras turkki - palkinto :D :D :D
Meidät löydät tänä vuonna vielä lähestulkoon kaikista näyttelyistä. Saa tulla nykimään hihaa! Mut pitäiskö noita koiria lisätä vai vähentää...?
Tunnisteet:
cockerit,
Detur,
Duun,
JC,
kisaaminen,
kuulumisia,
löydä meidät,
menestystä,
näytte,
näyttelypulinaa,
näyttelyragetusta,
tulevaisuuden pohdinta,
tulosrutinaa,
yleistä
25.3.2014
Onko kukaan elossa?
Kuuleeks mua kukaan vai oonks mä yksin, oonks mä yksin?
Mä tulin tänne huuteleen, kai joku mua kuuntelee.
Mä tulin tänne huuteleen, kai joku mua kuuntelee?
Juno - Kuuluuks
Virtuaalimaailma on pahasti hiljentynyt. Päivitin juuri Joomagnan & Criminalesin linkkilistan ja sydämeni itki verta. Jouduin poistamaan toimimattomia linkkejä yli 70%. Se tarkoittaa sitä, että kulta-aika on hiljentynyt. Harrastajat ovat kaikonneet. Suuret vaikuttajat ovat poissa.
Aikakin menee nykyään pirun nopeasti. Minun ensimmäinen pentueeni Joomagnan & Criminalesin nimiin syntyi melkeinpä päivälleen kuusi vuotta sitten. Ensimmäinen saksanpaimenkoirapentueeni sai päivänvalon viisi vuotta sitten. Tänä vuonna tulee kahdeksan vuotta täyteen virtuaalimaailmassa. _Kahdeksan_vuotta.
Mihin tää aika on sit käytetty? Viimeisen kahdeksan vuoden aikana on tapahtunut seuraavia asioita:
• 18 pentuetta
• 48 pentua
• VSPL:n erikoisnäyttelyn ROPin ja VSP:n kasvattaja sekä rodun paras kasvattaja
• Vuoden 2013 näyttelycockerspanielin omistaja
• Vuoden 2013 näyttelybelgianpaimenkoiraveteraanin kasvattaja
• Vuoden 2013 voitokkaimman näyttelykarkkari-kettuterrierin kasvattaja sekä omistaja
• Lukuisia valioitumisia palveluskoiralajeista, tokosta, agilitysta, paimennuksesta sekä rodunomaisista lajeista
• Lukuisia valioitumisia näyttelyistä
Mutta mihin ne harrastajat katoaa? Ja miksei niitä tule uusia? Oon pari potentiaalista yritystä nähnyt, mutta ne kaatuu yleensä maksimissaan puolen vuoden päästä. Kiva sellaisiin koteihin sit yrittää antaa lupaavimpia pentujaan. Kaipaan vanhoja aikoja niin paljon :(
Tunnisteet:
Detur,
Duun,
JC,
kasvatinomistajat,
kasvatusjuttuja,
kisaaminen,
kuulumisia,
menestystä,
menetystä,
mietintää,
sydämet silmillä,
tulevaisuuden pohdinta,
yhteistyö,
yleistä
20.1.2014
Kiitos vuodesta 2013!
Sain vihdoin aikaiseksi ottaa itseäni niskasta kiinni.
Viime vuosi toi mukanaan jos minkälaista muutosta niin IRL kuin URL. Muutin kuukauden varoitusajalla, pidin Hostel Marciaa pystyssä, vietin hyvän ystäväni hautajaisia, yritin tasapainoilla koulun ja vapaa-ajan välillä. Virtuaalikoirapuolella pyöritin neljän kennelin lisäksi virtuaalikissoja sekä virtuaalitarvikepuolta, toimien myös luottotehtävissä KRN:n puikoissa sekä Jupiter-pankin betatestaajana.
Vuosi oli siis aikamoista pyöritystä. En olisi ikimaailmassa selvinnyt siitä ilman tukijoukkojani täällä kotipaikkakunnalla sekä virtuaalisesta avusta ympäri suomen. Koska Suomessa ei osata kiittää tarpeeksi saamastaan avusta, päätin nyt kerrankin kirjoittaa tästä aiheesta. Ja kun te ette tunne ketään mun irl-tukijoukkoja niin siirrytään suoraan virtuaaliharrastajiin.
Haluan kiittää Susityttöä mahtavasta yhteis-/osaomistustoiminnasta, kanssasi oli viime vuonna ilo työskennellä. Jatkukoon menestyvien osarikoirien pitäminen myös tänä vuonna. Arvostan laajaa näkemystäsi eri rotujen parissa. Kiitos Avelinelle sijoitusmahdollisuuksista, ilman sua en olisi pystynyt pitämään osaa pennuista itselläni. Kiitos kasvattini Nicon, Genan, Sorron ja Singon täysivaltaisesta kilpailutuksesta sekä sangen miellyttävistä kasvatusprojekteista, tuntikausia kestäneistä keskusteluista puhumattakaan!
Kiitos Shadylle uudesta rotuvaltauksesta, sakemanni on aivan loistava rotu ;)
Kiitos Nathille loistavasta työstä vihikoirien parissa, ilman Juria en olisi ikinä teettänyt omaa vihikoirapentuetta. Lisäksi olet IRL aivan loistava muija :D Cockeripuolelta nöyrimmät kiitokset Cazalle, Noinalle, Mimalle, Miiralle sekä Veeralle, jotka ovat osallistuneet yhdistyksen asioihin ja näinollen auttaneet viemään rotua eteenpäin. Cazalle suuret kiitokset rakenneopista!
Kiitos muille saksanpaimenkoiraharrastajille- sekä kasvattajille, jotka ovat olleet tässä hullunmyllyssä (käyttis vs näyttis) mukana, etenkin heille, jotka ovat pystyneet jättämään omat mielipiteensä taakseen ja kuuntelemaan eri näkemyksiä Kiitos tuomarit, jotka olette ymmärtäneet laadun päälle, ja palkinneet koiriani sekä kasvattejani näyttelykehissä. Kiitos kasvatinomistajille, jotka ovat jaksaneet kilpailuttaa kasvattejani monipuolisesti sekä erityiskiitos taitaville kouluttajille jotka ovat menestyneet mestaruustasolla asti. Kiitos uusille kasvatinomistajille ja muutenkin rodun uusille harrastajille, jotka jaksatte pitää tätä upeaa rotua yllä. Kiitos kaikille, jotka ovat tehneet jotain rodun eteen.
Ootte parhaita, yritetään tehdä tästä vuodesta vielä parempi! <3 <3

5.1.2014
Hyviä kasvattajaystäviä ei tule joka vuosi
Ilmoittauduin eilen Veeran agilitykilpailuun, laittamalla jo automaattiseksi tulleet kolme koiraa per luokka. Tänäaamuna sain sähköpostin Veeralta:
Olin tästä kohteliaisuudesta aivan hämilläni. Pohdin, onko virtuaalimaailmassa enää "hyviä" harrastajia, jotka ajattelevat omaa napaansa pidemmälle. Ilmeisesti on. Gustav on Veeran kasvatti ja meillä on Aslak yhteisomistuksessa, mutta minä hoidan kokonaan molempien kisautuksen. Eli periaatteessa Veera olisi voinut lisätä vain mun ilmoittamat koirat, eikä lähteä katsomaan, mihin luokkaan mikäkin koirani kuuluu.
Tämä tapahtuma sai minut miettimään, miten harvassa tälläiset kasvatinomistaja-kasvattiystävät ovat. Tuttuja ja kavereita löytyy melkeinpä jokaisesta rodusta, mutta luottoystäviksi nimeän sellaiset ihmiset, joiden kanssa tulee keskustelua rodun tilanteesta enemmän, ja jotka ovat valmiita viemään rotua eteenpäin. Mikä on parempaa kuin suunnitella yhdessä yhdistelmiä ja pyrkiä saamaan mahdollisimman laajaa geenipoolia rodulle. Eikä vain kitistä koko ajan jossain nurkassa kuinka suurella osalla koirista on vääränlaiset korvat, liian muhkea turkki tai niiden oikeanlaiset kulmaukset ovatkin omaan silmään jotenkin paskat.
Kaikesta ei tarvitse olla samaa mieltä, ei todellakaan. Me ollaan Besonder's-Noinan kanssa joskus hyvinkin erimieltä asioista, saatika sitten Vicinity-Avelinen kanssa :D Mutta näkemyseroista heidän kanssaan voi sentäs keskustella ja yrittää saada sitä kultaista keskitietä toimimaan. Kaikkien kanssa ei voi, ja näille sanon mieluusti hei-hei. En mä ainakaan itse tee sellaisilla "ystävillä" mitään, joka ei suostu kuuntelemaan omia ehdotuksia, vaan tuputtaa sitä omaa vääräuskosuutta muilleen väkisin...
"Lisäsin viä Gustavin Midi I-luokkaan ja Aslakin Maxi I-luokkaan, kun
max. määrä koiria on 4 luokkaa kohti."

rakennetta,
sekalaista,
terveyskitinää,
yhteistyö,
yleistä
14.11.2013
Virtuaaliharrastajat, tuo katoava luonnonvara
Vaikka sukujen yleistyminen ajaa kasvattajat umpikujaan ja aloittelevankin kasvattajan on tiedettävä koirankasvatuksen tärkeimmät pääpointit, on seuraava aihe myös yhtä tärkeä. Nimittäin virtuaaliharrastajat ja niiden katoaminen.
Virtuaaliharrastajien määrä vähenee vuosi vuodelta. Joka vuosi tulee muutamia uusia kasvoja, mutta he ovat vielä lapsen kengissä eikä niitä voi kutsua niinikään kasvattajiksi, joilla olisi päämäärä. Kun minä olinnuori nuorempi, oli virtuaalimaailmassa monia vanhoja naamoja. He olivat pitkänlinjan kasvattajia ja kasvatustyö oli laadukasta. Heistä jokainen on lopettanut virtuaalikoirauransa: Lasimeren Spark, Hukkaharjan Anna, Snip Snapin Boksu (joka tunnettiin myös pitkästä urastaan vSPKL:n johdossa), High Wish'n Kati, Hulttion Donga, Hillaliinan Viivi (ilmeisesti tekee comebackin?), Rajavahdin Freu, Elm Streetin Mona, Ettoren Caza, Lac Quebecin Sekhmet, vom Bladen Pokeri, Haltiapolun Pehko, High 5'n Sara, Fleckin jade & rede.... Näitä riittää.
Mikä saa sitten virtuaaliharrastajan luopumaan menestyksekkäästä urastaan? Epäilen, että suurimmalle osalla näistä em. harrastajista tuli ikä ja aika vastaan. On oma elämä, kämppä, perhe ja ehkä koira pyöriteltävänään. Aika ei vaan yksinkertaisesti riitä. Sit on meitä, joilla on aikaa yllinkyllin ja virtuaaliharrastusvuosia on lähemmäs kahdeksan :-D
En tiedä, miksi uusia, hyviä harrastajia ei tule lisää. Uusilla harrastajilla on pallo vähän hukassa ja se intohimo, mitä vanhoilla kasvattajilla oli.. no, sitä ei ole. Koirien määrät on vähentyneet huomattavasti kenneleissä (paitsi Shadylla joka taitaa pitää suurinta koiralaumaa atm), rotujen kirjo on vähentynyt. Kisoja järkätään yhä vähemmän ja mikä pahinta:
NÄYTTELYIHIN OSALLISTUVAT AINA NE SAMAT KOIRAT. Ei voi kyrsiä enempää kun yksi tietty koira vie joka näyttelyssä ROPin, kun uusia haastajia ei tule. Uusia koiria ei tule. MIKÄ TEITÄ VAIVAA?? Kattokaa nyt näitäkin koiramääriä:
Euroopanvoittaja 2007
australianpaimenkoira 73
saksanpaimenkoira 107
kultainennoutaja 60
labradorinnoutaja 42
Ranskanvoittaja 2010
australianpaimenkoira 10
saksanpaimenkoira 72
kultainennoutaja 13
labradorinnoutaja 56
Ruotsinvoittaja 2010
australianpaimenkoira 23
saksanpaimenkoira 84
kultainennoutaja 19
labradorinnoutaja 44
Ranskanvoittaja 2011
australianpaimenkoira 25
saksanpaimenkoira 67
kultainennoutaja 21
labradorinnoutaja 60
Maailmanvoittaja 2011
australianpaimenkoira 24
saksanpaimenkoira 62
kultainennoutaja 26
labradorinnoutaja 63
Suomenvoittaja 2012
australianpaimenkoira 34
saksanpaimenkoira 74
kultainennoutaja 63
labradorinnoutaja 75
Suomenvoittaja 2013
australianpaimenkoira 37
saksanpaimenkoira 36
kultainennoutaja 70
labradorinnoutaja 44
Jäätävää hajontaa koko ajan! Toisaalta, vähentyneet osallistujaluvut helpottavat omaa menestymistä. Mut kun kehässä on aina ne samat koirat ja tuomariksi pääsee nykyään niin helpolla, niin ei sitä omaa voittoa osaa ns "arvostaa". Sijoittuminen PU/PN-sijoille on nykyään sellasta "aa ok"-kauraa, kun taas EV07 se olisi ollut viinapullon ja uusien kenkien arvoinen juttu. Vaikka koirien määrä olisi sama / nousisi, yleensä taso laskee. Menestyminen on mun mielestä nyt liiankin helppoa. Voi kun muistelen autuudella niitä päiviä, kun koiria oli juuri lähemmäs sata kappaletta kisoissa ja sai aina jännittää kuka voitti.
Virtuaaliharrastajien määrä vähenee vuosi vuodelta. Joka vuosi tulee muutamia uusia kasvoja, mutta he ovat vielä lapsen kengissä eikä niitä voi kutsua niinikään kasvattajiksi, joilla olisi päämäärä. Kun minä olin

kisaustahti,
koiramäärät,
kuulumisia,
menestystä,
menetystä,
mietintää,
näyttelypulinaa,
näyttelyragetusta,
sakemannit,
sekalaista,
tuomarointi,
uusia koiria,
yleistä
23.10.2013
Kasvatuksella ei rikastu
Kun Welho-pankki rantautui asiakkaiden käyttöön vuonna 2008, se kohosi nopeasti suosituksi palveluksi ympäri virtuaalimaailman. Virtuaalihevosharrastajat rakastivat sitä: se oli just eikä melkein juuri passeli hevostelijoille. Koirapuolelle Welho tuli hitaasti mutta varmasti: arviolta noin neljäsosa kaikista virtuaalikenneleistä käytti Welhoa. Vaikka pankki oli suosittu ja kysytty juttu, se yhtäkkiä hävisi. Welhosta ei ole kuultu sitten vuoden 2010 jälkeen.
Mutta meidän toiveitamme kuultiin jälleen. Syksyllä 2013 julkaistiin Jupiter-virtuaalipankki. Sain kunnian olla mukana betatestaajana ja Joomagnan & Criminales on ottanut käyttöönsä pankkimaksut. Pennuista maksetaan rodusta riippuen tietty hinta, joka määräytyy suvun ja kilpailutulosten mukaan.
Viikko sitten keskustelin kasvattajakolleegani kanssa Jupiterista ja sen hyödyllisyydestä. Vaikka virtuaalikoirat ovat kaikki parhaita ja terveitä, tuo pankin käyttö virtuaaliharrastastukseen mukavaa realistisuutta. Nyt maksetaan pennuista 400-1000e, mutta itse liputtaisin myös muiden kulujen ja tuottojen ottamisen mukaan pankin käyttöön. Kasvatuksella kun ei nimittäin rikastu, mutta niin ei ole tarkoituskaan.
Tein yksi kaunis ilta hieman laskeskelmia, paljonko minulla menee rahaa virtuaalikoirien parissa. Luvut olivat aika karua katseltavaa:
Nappulat
Suttra Junior 18e/kk
Suttra Energy 119e/kk
Lihat & muut ruokintakulut
Jauhettu lohi, kolmen eri lajin jauhelihat n. 30e/kk
Lohiöljy 10,5e / 3l
Puruluut, koulutusnamit 10e/kk
Muut kulut
Shampoo 20,7e / 3l
----
Yhteensä 208,2e / kk
Kyseessä oli KUUKAUDEN laskeskelmat pelkästään Duun koirista, joista laskin vain kotonani asuvien koirien kulut (8 kpl), eli loput 10 vielä asuvat muualla... Kaiken kukkuraksi tuohon on laskettu pääasiassa vain ruokakulut ja shampoo, jota meillä kuluu 8 laumassa rutkasti. En edes uskalla laskea rahamääriä, joita minulla kuluu Joomagnan & Criminalesin koiramäärän ruokkimiseen (33 koiraa)...
Kasvatukseen kuluu luonnollisesti paljon rahaa. Tässä peruslaskelma pentueen teettämiseen sillä edellytyksin, että narttu on oma kasvatti ja ettei koemaksuja ole otettu huomioon. Esimerkkitapauksessa 4 pentua ja rotuna malinois
- Uroksen hyppymaksu 100e + 10% pennun hinnasta = yht. 280e
- Progestronitesti 75e
- Ultra 60e
- Emän ruoka 68e / 15kg
- Penturuoka 29,50e / 5kg
- Sirutus ja pentutarkastus 150e
- Rekisteröintimaksut 160e
+ muut juoksevat kulut
---
Yhteensä n. 823e
Vaikka saisinkin nettoa 700e per koira (yht. 2800e) , ei se kata juurikaan niitä kuluja, mitä olen emään (ja mahdollisesti) myös urokseen pistänyt vuosien varrella. Malinoisnarttu syö n. 340e:n edestä vuodessa. Kilpailumaksuihin menee n. 1200e vuodessa (n. 20 kilpailupäivää kuukaudessa, osallistumismaksu 5e). Narttu astutetaan noin kolme, nelivuotiaana, jolloin kuluja on jo mennyt keskimäärin 5340e. Kun tähän lisätään vielä pennutuksesta koituvat kulut (keskimäärin 1200e koska kukaan ei tiedä mitä voi tapahtua), on kulumäärä narttua kohden jo 6540. Pentujen jälkeen jään silti tappiolle melkein 3800e. Saan Struvelta kasvattaja-alennuksen -50% joka säkistä, joka on vielä laskettu tähän laskelmaan. Joten, kuka väitti että kasvattamisella voi rikastua?

kallista on,
kasvatusjuttuja,
kisaaminen,
koiramäärät,
mietintää,
pentujolinoita,
sekalaista,
yleistä
21.5.2013
Cockerspanielin arvosteluopas
Cockerspanielin tuomarointioppaalle on käyttöä. Näin päättelin kun katselin hieman viimeiakaisia näyttelyitä. Tämä opas on tehty yhteistyössä IRL-kasvattajien kanssa, iso kiitos avusta!
Yleisvaikutelma
Cockerspanieli on pienikokoinen ja vankka lintukoira, josta löytyy toisistaan erkaantuneet käyttö- ja näyttölinjat. Edustipa tuomaroimasi koira kumpaa linjaa tahansa, sen tulee olla sopusuhtainen. Rotuleiman tulee olla erinomainen ja sen puuttumisesta pitää rokottaa roimasti. Rodun yksilön pitää ilmentää miellyttävää luonnetta sekä sinnikästyä työskentelyintoa. Sen tulee esiintyä kehässä iloisesti, häntä heiluen.
Vältä koon puolesta ylä- tai alarajoilla olevia koiria. Liian pienet rotunsa edustajat eivät pysty työskentelemään rodulle ominaisissa työtehtävissä, ne jäävät helposti kiinni maastossa tai satuttavat itsensä. Koon ylärajoilla keikkuvat koirat taas periyttävät suurta kokoaan virheellisesti eteenpäin. Cockerspanielin säkäkorkeus on uroksilla 38–42 cm ja nartuilla 38–41 cm.
Tässä koirassa ei ole mitään vikaa, kuin viimeistelemätön nuoren koiran trimmi. Erinomainen rotunsa edustaja.
Pää, kaula, ilmeet, eturinta
Cockerspanielin kallon tulee olla selväpiirteinen, mutta ei liian pyöreä, kevyt tai karkea. Otsapenkereen tulee erottuna selvästi ja kuono-osa on suorakulmainen. Posket eivät saa olla ulkonevat. Huulta saa olla. Silmien tulee olla aina tummat, eivät koskaan vaaleat. Silmäluomien tulisi olla tiiviit, mutta niiden roikkumisesta ei tule rokottaa liikaa. Ilmeen tulee olla ystävällinen ja tarkkaavainen. Kaulan tulee olla lihaksikas ja liittyä kauniisti viistoihin lapoihin. Ei liikaa nahkaa. Korvat ovat pehmetä ja pitkät, silmien tasolle kiinnittyneet. Kirsun kärkeen ulottuvat. Korvat ovat pitkän, suoran ja silkkisen karvan peittämät ja ne tulee olla trimmattu yleisen trimmausohjeen mukaan. Eturinnan tulee olla jo juniorilla selvä, edestä suoria koiria ei tule palkita.
Vältä liian pyöreitä kalloja, liioiteltuja tai liian laimeita otsapenkereitä sekä ns "palloposkia". Huulta ei tule olla niin paljon, että koira puree niitä koko ajan. Älä palkitse koiraa, jonka ilmeestä kuultaa vihaisuus, pelko tai väsymys. Älä palkitse koiraa, jonka silmät ovat vaaleat tai jonka korvat ovat liian lyhyet tai liian pitkät. Vältä palkitsemasta koiria, jotka ovat suoria edestä.

Junioriluokan uros, jolla erinomainen pää. Erinomaiset korvat ja kaula.

Kaunis ilme, erinomaiset korvat.
Rakenne, mittasuhteet, raajat, häntä
Cockerspanielin tulee olla rakenteeltaan vankka ja sopusuhtainen, voimakasluustoinen ja keskikokoinen. Se ei saa olla liian pitkä- tai lyhytrunkoinen. Kaikkien osien tulee liittyä runkoon vaivatta ja sulavasti. Spanielina cockeri ei saa koskaan olla lihava eikä tukevaa koiraa saa palkita. Eturinnan tulee olla hyvä, vaikkakin se kehittyy nuorilla koirilla hitaasti. Rintakehän tulee olla syvä, etuosastaan ei liian leveä taikä liian kapea. Kylkiluut ovat selvästi kaareutuneet. Selän tulee olla tiivis ja vahva eikä se saa missään tilanteessa painua alaspäin ts muodostaa notkoselkää tai takakorkeutta. Ylälinja on kiinteä ja tasainen, lanneosan takaa hieman häntää kohti laskeva.Raajojen tulee olla vahvat. Eturaajojen pitää olla sä'än alla. Takajalkojen tulee olla tarpeeksi kulmautuneet. Häntä saa olla typistämätön tai typistetty, typistetystä hännästä ei saa rokottaa. Hännän tulee kiinnittyä hyvin.
Vältä palkitsemasta lihavia tai tukevia koiria. Älä palkitse liian lyhyt- tai pitkärunkoista koiraa, saatika koiraa jonka mittasuhteet ovat hukassa. Takakorkeus ja notkoselkäisyys on erittäin epätoivottavaa, suorastaan kiellettyä. Vältä kevytluustoisia koiria, jotka eivät todennäköisesti kestä työnteon raskautta. Kiinnitä huomiota selkälinjaan ja hännänkiinnittymiseen.
Turkki: laatu, pituus, trimmaus, värit
Cockerspanieli on turkkirotu. Karvan tulee olla sileää ja silkkistä, ei koskaan karheaa, laineikasta eikä kiharaa, ei liian runsasta. Eturaajat, runko ja takaraajat kintereiden yläpuolelta ovat selvästi hapsuiset. Vaikka karvaa ei saa olla liikaa, sitä pitää olla.
Koiran tulee olla trimmattu ja karvan tulee olla hyvinhoidettu ja kiiltävä. Eturinnan koristekarvojen pitäisi alkaa vasta rintalastan alta ja sen olla jyrkästi alaspäin viettävä. Selän tulee olla nypitty tai maksimissaan ohennussaksilla leikattu, ei koskaan trimmikoneella lyhyeksi vedetty. Korvien tulee olla trimmikoneella ja ohennussaksilla leikatut. Pään tulee olla nypitty. Kaulan ajeltu osuus tulee liittyä kauniisti ja huomaamattomasti muuhun ohennussaksilla leikeltyyn osaan. Takaraajojen tulee olla hapsuiset. Häntä on trimmattu ohennussaksilla. Koristekarvat mahan alta leikataan useimmiten muotoon.
Värejä on runsaasti. Karkeasti värit jaotellaan yksivärisiin sekä kirjaviin. Yksivärisiä arvostellessasi ota huomioon turkin värin syvyys, kirjavia taas kuvion tasaisuus.
Vältä palkitsemasta liian karvattomia tai runsaskarvaisia koiria. Älä palkitse trimmaamattomia koiria, tai koiria, joiden trimmaus on puutteellinen. Kiinnitä huomiota hoidettuun karvaan: karva ei saa olla sameaa tai irtoilevaa. Yksivärisillä saallitaan valkoista ainoastaan rinnassa. Soopeli on tällä hetkellä erittäin epätoivottu väri.

Erinomainen blue roan - väritys. Hyvinhoidettu karva. Eturinnan trimmaus on hieman puutteellinen.

Erinomaisessa kunnossa esitetty orange roan. Erinomainen trimmaus

Erinomaisessa kunnossa esitetty uros.

Mittasuhteiltaan vallan mainio blue roan narttu.

Erittäin lupaava ja komea junioriuros.
Pentujen arvostelu
Pentuja arvostellessasi muista, että arvostelet kasvavaa ja kehittyvää koiraa. Sen ei missään tapauksessa tule olla "valmis paketti", eli pentu saa olla kevyt. Sillä tulee olla miellyttävä ilme ja sen tulee olla jo tässä iässä hyvin kulmautunut. Koiran tulisi olla vahvaluustoinen, mutta ei missään tapauksessa lihava.

Kaunis blue roan pentu. Erittäin lupaava rakenne. Huomaa kaunis takaosa.

Erinomaisesti kehittynyt punainen narttupentu
Iso kiitos kuvista:
M
Minnamaria Jämsä
Billsor
Michael Trafford

IRL,
kisaaminen,
näyttelypulinaa,
näyttelyragetusta,
tuomarointi,
tuomarointiopas,
yleistä
15.11.2012
Erityismainintaa tuomarilta!
Sain houkuteltua kasvatinomistajani Seitan mukaani ZeitBomben suojelukilpailuun, joka käytiin kuraisella kentällä 9.11.2012. Olin ilmoittanut muutaman koirani mukaan ja olin enemmän kuin tyytyväinen, sillä saimme erityissanalliset tuomarilta kilpailun jälkeen!
Kilpailuissa oli mukana suojelun ja haun voittajaluokat, ja starttien määrä oli 3. A-startissa kilpailin Breen kanssa, joka sai startista 1-palkinnon pistein 271. Luokkansa voitti Joomagnan Half a Sixpence eli tutummin Kooga pistein 294. Hyvä Seita ja Kooga!!!
C-startissa Valhe oli ainut, joka sai 1-palkinnon. Pisteitä kertyi huikeat 283p! Valhe oli taas jälleen kerran huonolla tuulella treenattaessa ja sain kyllä karjaista sille perkeleet mielessäni. Irroitus olisi saanut olla aavistuksen nopeampi ja tehokkaampi, muuten olen kyllä varsin tyytyväinen.
Kilpailun jälkeen tuomarina toiminut Kissa halusi antaa vielä muutaman sanallisen arvion meille suojelusta 1-palkinnon saaneille.
Cool to Hate of Vicinity:
"Tämä koira taisteli upeasti ohjaajansa rinnalla ensimmäisestä startista heti 1-tuloksen. Sitten heille taisi koiralle ja ohjaajalle tulla eri mielisyyksiä, ollaanko viellä kisoissa, vai lähdetäänkö kotiin. Koira oli selvästi sitä mieltä että ei täällä vesi satessa kukaan halua seistä, tai purra pahan makuista hanskaa. Ohjaaja oli kuitenkin sitä mieltä että nyt mennään eikä vain meinata. Hatun nosto siis ohjaajalle, joka jaksoi näyttää että koirassa on voimaa."
Carlsberg's Baila Baila:
"Ajattelin ensin että miksi koira oli näin haasteelliseen paikkaan tuotu kun ei suostunut tekemään oikein mitään. Sain kuitenkin perua äkkiä sanani, sillä koira oli vasta lämmitellyt. Viimeisellä yrityksellä ohjaaja sai kun saikin koirasta yhden kisa upeimmista koirista."
Joomagnan Half a Sixpence
"Koira oli työskennellessään iloinen ja kuunteli tarkasti ohjaajaansa. Pidin uroksesta heti ensi silmäyksellä. Jälki osuudessa se ei keskittyny kunnolla, vaan oli täynnä energiaa ja olisi halunnut päästä jo pois pellolta, mutta hoiti, hiukan hätiköiden, kuitenkin tämänkin osuuden kotiin. Suojelu osuudessa koira kuin lensi kiinni maalimieheen ja ei varmasti olisi ikinä päästänyt irti ilman käskyä, upeaa! Tottelevaisuus osuus oli nappi suoritus. Seuraavissa starteissa koira ikään kuin kyllästyi."
Kiitokset tukijoukoille ja onnittelijoille sekä ERITYISESTI KASVATINOMISTAJILLENI!!! Olette huippuja!! ♥

7.11.2012
Kultaisia pentuja
Dunno paisuu ja paisuu. Se astutettiin Warrickilla ja olen nyt intopinkeänä odotellut minkälaisia pentuja se mahtaakaan sitten pyörittää maailmaan. Ultrassa näkyi alustavasti kolme pentua, mutta en usko että niitä enempää tulee. Riimillä oli nimittäin vain aavistuksen isompi maha ja sehän pyöräytti Dunnon lisäksi kolme muutakin pentua.
Mutta muihin asioihin. Musta oli tosi kivaa, kun vieraskirjaan oli kolahtanut pentukysely. Harmi vaan, että se koski urosta johon mulla ei oo päätäntävaltaa! :D Malvosta oli siis kyse, mutta tottakai se höllii kun Malvohan on kasvattini pentu...
Näyttelymenestystä ollaan nyt saatu nauttia todella paljon, ensin Terran ryhmäykkönen ja sen jälkeen vielä Kisun ryhmäykkönen SEKÄ Roskan ryhmäkakkonen! Lisäksi kasvattini Nico on ollut useasti ROP/VSP-sijoilla näyttelyssä, jonka vuoksi Joomagnan-kasvattajaryhmä on palkittu useasti peräkkäin rotunsa parhaana kasvattajana. Mikäs sen parempaa ;) ♥

odottamisen tuska,
pentuesuunnitelmia,
pentuja
31.10.2012
KV-näyttely Belgiassa
Sain kunnian tuomaroida Crissun, Noran ja Sparklen järjestämässä kansainvälisessä koiranäytteyssä Belgiassa. Tuomaroin tällä kertaa nelosryhmän (jonka voitti muuten upea karkeakarvainen mäyräkoira Prêt Tabiini) ja luonnollisesti työnsin kaikki kynnelle kykenevät koirani mukaan näyttelyyn. Pakkasin tavarani, soitin Avelinelle ja käskin sen messiin. Ja Avelinehan lähti.
Tässä kooste tuloksista:
Only ERI2
Dan PU2 SERT CACIB
Terra ROP RYP1
Mas ROP-jun VSP
Frank PU3
Seita VSP-jun PN4
Dingo PN3
Kisu ROP RYP1
Roska ROP RYP2
Sierra VSP
Lisäksi Joomagnan-kasvattien tulokset:
Joomagnan Eighteen Seconds VSP
Joomagnan Forever Alone ERI4 SA
Joomagnan Fast and Furious PN4
Joomagnan-kasvattiryhmään pääsivät Nico, Ousa, Rodney sekä Corda. Kasvattajaryhmän tulos oli ROP-KASVATTAJA!!!!!
Tässä kooste tuloksista:
Only ERI2
Dan PU2 SERT CACIB
Terra ROP RYP1
Mas ROP-jun VSP
Frank PU3
Seita VSP-jun PN4
Dingo PN3
Kisu ROP RYP1
Roska ROP RYP2
Sierra VSP
Lisäksi Joomagnan-kasvattien tulokset:
Joomagnan Eighteen Seconds VSP
Joomagnan Forever Alone ERI4 SA
Joomagnan Fast and Furious PN4
Joomagnan-kasvattiryhmään pääsivät Nico, Ousa, Rodney sekä Corda. Kasvattajaryhmän tulos oli ROP-KASVATTAJA!!!!!
Tunnisteet:
Detur,
Duun,
JC,
kisaaminen,
kuulumisia,
menestystä,
näyttelypulinaa,
sakemannit,
tuomarointi
29.9.2012
Rijmtuinin ryhmiksessä upeaa menestystä
Käväisimme koiralaumamme kanssa Rijmtuinin ryhmänäyttelyssä kauniina syyspäivänä. Olimme taas Avelinen kanssa suuna päänä menossa ja unohdimme mm. näyttelyhihnat kotiin.. Onneksi kasvattini Kidan omistaja Jerry suostui lainaamaan näyttelyhihnaa joten ei ihan skandaaliksi mennyt koko päivä.
Esitin pitkästä aikaa itse aussiepoikani Rossin. Tuomarina toimi tällä kertaa rodun erikoistuomari Chevr. Rotuun oli ilmoitettu 28 koiraa, joista 8 oli Rossin kanssa samassa luokassa. Chevr ihastui Rossiin jo Lowryderin näyttelyssä jossa Rossi oli VSP ja hän muisti Rossin kehässä. Kun seisotin Rossia kuulin kuinka tuomari sanoi Rossille "tämän ylimielisen katseen minä muistan" ja lähetti meidät kehästä ERI1 SA - palkinnon kera. Paras uros kehässä Rossi sijoittui ykköseksi ja ROP/VSP-taistelussa Rossi voitti ollen rotunsa paras. Ja Rossistahan tuli viime näyttelyssä jopa valio!
Malinoiskehällä kävin näyttämässä keskeneräistä Tessiä tuomarille. ERI3 tuloksena, rotunsa parhaan voitti kasvattini Kida (Duun Better Than You), josta tuli myöskin valio viime viikkojen aikana. Onnea Jerrylle Kidan tuloksesta! Duun Back Off "Aki" käväisi myös kehässä saaden erittäin hyvän.
Saksanpaimenkoirakehällä kävi jäätävä vilske, sillä olimme hieman myöhässä aikataulusta. Junnuluokan urokset voitti odotetusti Nico (Fry sai vain EH:n), nartut taasen Mirva. Mirva oli myös ROP-jun. Joomagnan-kasvattiryhmä oli rotunsa paras kasvattajaryhmä ja pääsi siis loppukilpailuun. Se voitti ykkösryhmän ja BIS-kasvattajakilpailussa ylsi BIS3-KASVATTARYHMÄKSI! Kiitos kasvatinomistajille! ♥

3.9.2012
Uusia jäseniä laumaan!
Hieman on tullut uusia koiria siitä, kun viimeksi kirjoittelin.
Kevin on tullut jäädäkseen ainakin hetkeksi, sillä se ei ole niin hyvin ohjattavissa kuin mitä käyttölinjaiset saksanpaimenkoirat ovat. Mutta kun se on niin saatanan komea ja ihana ♥
Kävin hakemassa Kevinille BH-kokeen hyväksytyn tuloksen 18.07 ja IPO1-tulos korkattiin jo 20.8 vähäisillä treeneillä. Pisteet ei kyllä ollut ihan huippuluokkaa (279p), mutta minkäs teet kun koiralla ei ole niiin paljoa näyttävyyttä. Kyllä se suojeluosuudet osaa jotenkuten, mutta tuot tottelevaisuus.. Ei suojelussa pärjätä tasaisilla liikkeillä, pitää olla muuuvia ja draivia! Agilityssa ollaan pärjätty yllättävän hyvin, kolmosluokassa nyt hinkkaillaan ja toivotaan pääsevämme valioksi asti.
Riitin kanssa ei sit pärjätä oikein missään. Käytiin käyttäytymiskokeessa kahdesti, ensin hylätty tulos ja sen jälkeen täydet 100 pistettä. Hävettää vaan tuo ensimmäinen hylsy. Se on niin pitkänomainen rakenteeltaan ettei sen kanssa oikein menesty agilityssakaan, jää kaikki käännökset lyhyiksi. Jos jotain hyvää pitää tuostakin nartusta hakea, niin sen tumma pigmentti sekä ehdottomasti sen sijoitussopimus. Pääsempähän heti eroon siitä pentujen jälkeen.
Valhe sen sijaan on kunnostautunut. IPO1-tulos tuli 20.08. Nyt vaan odotellaan avoimenluokan tuloksia. Olen miettinyt, voisiko Valheen ilmoittaa edes yhteen näyttelyyn. Mutta kun se on puolipitkäkarvainen, en tiedä meneekö se lyhytkarvaisiin vaiko pitkäkarvaisiin. Mutta on se niin helppo kouluttaa!
Viime viikolla meille tuli kaksi uutta koiraa: oma kasvattini, kodinvaihtaja Jarvis. Jarvis on jo edesmenneiden karkeakarvaisten kettuterrierieni pentu. Pentueeseen syntyi vain yksi pentu ja uros sai nimekseen Luxury Blanc Absolutely the Best eli "Jarvis". Jarvis asui aikansa isänsä kasvattajan luona Amerikassa. Vähentäessään koiria lupauduin ottamaan Jarviksen luokseni ja nyt se ihastuttaa meillä. Mikäli osaava osaomistuskoti löytyy, voisi Jarvis lähteä sinnekin, mutta toistaiseksi meillä mennään.
Toinen uusi ystäväni on punavalkoinen bordercollienarttu Lumo. Lumo tuli minulle kasvattini J. Fast and Furious "Ousa"n omistajalta (ja oman koirani Kalevin kasvattajalta), Veeralta Teräshampaalta. Sain toivomani pennun ja nyt siitä yritetään saada Onlylle vaimoketta. Pentue osoittautuu hyvin luultavasti vuosille 2013-2014, riippuen vähän mitenkä nopeasti Lumon kanssa saadaan tuloksia kasaan.
Mutta sitten hieman näyttelykuulumisia. Pistin juuri ilmoittautumiset menemään Rjimtuinin ryhmänäyttelyyn, McGarrets'in ryhmänäyttelyyn sekä Manalan ryhmikseen. Tuloksia odotellaan borderc & auspaierkkareista, mutta eivätköhän nekin aikanaan sieltä tule... Muutamaan muuhunkin on pitänyt ilmoittautuminen laittaa. Minua pyydettiin tuomariksi vFINW-12 näyttelyyn, joten eiköhän sieltäkin kutsusivua pitäisi pikkuhiljaa tulla.
Toljottajan näyttelyssä Joomagnan-kasvatit edustivat parhaimmistoa, kasvattini Joomagnan Eighteen Seconds "Nico" oli VSP. Joomagnan Hold the Line oli PU2 ja oma Dan (Genedan's Kushernut) PU3. Nicon jälkeläinen Droppin' Plates of Vicinity oli PU4.
Manalan näyttelyssä Nico PU2 SERT VSP-jun, Mirva PN1 VSP ROP-jun ja Joomagnan Fast and Furious ERI1 SA PN3.
Red Gingerin erikoisnäyttelyssä Nico VSP ROP-jun, J. Hold the Line PU2 SERT.
Whitbackin näyttelyssä Mirva VSP ROP-jun. Joomagnan-kasvattajaryhmä ROP-kasvattaja KP:llä, sekä loppukilpailussa BEST IN SHOW-KASVATTAJA!!!!

11.8.2012
Omaa kisaustahtia etsimässä
Nykypäivänä kaikki uusi on suuntaa johonkin isompaan. Täydellisyyteen pyritään, mutta ei osata kertoa mitä hakee ja miksi. Koiraa hankkiessa kaavaillaan koirasta täydellistä jalostuseläintä ja kasvatuksessa pyritään olemaan maailman tunnetuin, suosituin ja paras. Mutta kun kysytään kisaustahdista, moni sanoo että sillointällöin. Aktiivisesti. Koko ajan. Niinkuin edellisilläkin koirilla. Jos pyrit aina täydellisyyteen esimerkiksi koiraa hankkiessasi, kenneliä perustettaessasi, yhdistelmiä miettiessäsi, niin mikä on kisaustahtisi? Mikä on tavoitteesi?
Kaikilla on omanlainen kisaustahti. Ihmisellä, jolla virtuaalikoira on vain niinsanottu hetken mielijohde, on hidas kisautustahti. Hän ilmoittaa koiran tuonne, ehkä tuonne, mutta ehdottomasti tuonne. Kisailmoittautumiset tehdään huolellisesti ja koiralle ehkä kaavaillaan vain yhtä SERTiä ja muutamaa tulosta palveluskoirakokeista. Jotkut eivät kilpaile koiralla kuin agilityssa ja näyttelyissä. Jotkut harrastavat edellämainittujen lisäksi myös tottelevaisuutta, palveluskoiralajeja, paimennusta. Ehkä vielä jotain turhia hupilajeja, kuten flyballia tai koiratanssia.
Jotkut haluavat tuloksia mahdollisimman vähän ajan sisässä. Koiran pitää olla valio vuoden kuluttua syntymisestä, maksoi mitä maksoi. Koiralla kisataan raivokkaasti kaikissa lajeissa ja ehkä järjestetään omia näyttelyitä joihin saisi lempparituomarin tuomaroimaan. Käytetään hyväksi vanhoja tuttavuuksia ja/tai velkaa olevia ihmisiä. Jotkut vain kilpailevat tuloksista riippumatta. Sen huomaa yleensä siitä, että hylätytkin tulokset merkataan kalenteriin ja saadaan tuomarilta nipotusta kun kalenteri on niin epäselvä.
Minulla on tällä hetkellä noin 42 koiraa. Noin, koska en ole täysin varma omistamastani määrästä. En pysy perässä liukuvasta koiramäärästäni, sillä usein kun yksi tulee, toinen lähtee. Joskus jätän pentueesta pennun kotiin, joskus myyn pois. Minulla on päälajeina tottelevaisuus, näyttelyt sekä palveluskoirakokeet, mutta jostain syystä olen saanut palkintoja myös mejästä, nomekokeista, spanielikokeista, ajokokeista, koiratanssista... Lajeja riittää. Minulla koirat kisaavat vuorotellen lajeissa. Kun tilaa tulee, uusi hippiäinen lähtee kilpailemaan. Minulla on koiria, millä ei ole vielä yhtään tuloksia. Minulla on koiria, millä ei ole tuloksia kuin agilitysta. Tavoitteena kaikille on valioitua. Ajallaan.

vitutus,
Yellmore,
yksityiset
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)