Alkuvuodesta 2016 on aikomus julkaista uudistetetut vFCI:n sivut sekä muuttaa virtuaalikoirien kilpailuliittojen sääntöjä. Sääntömuutosten takana on halu saada uusia virtuaalikoiraharrastajia helpottamalla ja yksinkertaistamalla sääntöjä. Tarkoituksena on myös saada rekisteröintipakko kaikille kilpaileville koirille.
Ideahan kuulostaa kivalta. Teoriassa. Saadaan rekisteröinnistä "normi" ja saataisiin suntuubikenneleitä viralliselle puolelle kilpailemaan. Uusia virtuaalikoiraharrastajia kyllä tarvitsemme, mutta mennäänkö tässä turhan pitkälle? Jos rekisterinumerosta tehdään pakollinen asia kilpaileville koirille, pitää rekisterin toimia moitteetta. Niitä koiria pitää saada hyväksyttyä lähes samaa tahtia, kun niitä sinne lähetetään. Mutta kuinka moni jättää ilmoittautumatta kilpailuihin tai jättää kokonaan koiraharrastuksen väliin, kun kilpailuihin ei voi ilmoittautua heti? Jaksavatko uudet harrastajat odottaa rekisteröinnin hyväksymistä?
Olen harrastanut virtuaalikoiria kohta lähes kymmenen vuotta. Olen nähnyt sääntömuutoksia enemmän kuin mitä minulla on pentueita syntynyt ja olen kilpaillut lähestulkoon jokaisessa lajissa, mitä löytyy (pl. hupilajit). Sanon kyllä yhtenäisimmille osallistumiskoodeille, yhdistetyille liitoille (esim. lintukokeet) ja etenkin rekisteröinnin tärkeyden ilmaisemiselle. Mutta en sano kyllä rekisterinumeropakolle etenkään kilpailuissa. En näe sille minkäänlaista tarvetta.
No, maailma muuttuu ja me sen mukana. Ehkä puolen vuoden kuluttua rekisterinumeroiden lätkiminen osallistumiskoodeihin tuntuu normaalilta, vähän sama kuin muutettiin suojelun SchH1 IPO1:ksi. Itse odotan muutoksista etenkin laatuarvostelun keksimistä. Mikäli se on säännöiltään ja rakenteeltaan fiksu, sitä voisi omien koirien kanssa kokeilla.
Meidät löydät jälleen kerran seuraavista näyttelyistä:
• Maailmanvoittaja 2015 (EST)
• Venäjänvoittaja 2015 (RUS)
• Suomenvoittaja 2015 (FIN)
Tulukee nykäsee hihasta jos näätte :)
Ps. Oma koirani ja kasvattini Detur Better Than You Expected "Vaaksi" vFINW-15!!! Ihan mieletöntä, 24 koiran joukosta meidän Vaaksi roppi!!! <3
Näytetään tekstit, joissa on tunniste menestystä. Näytä kaikki tekstit

30.11.2015
22.10.2014
Näyttelyturnee osa 2
Syksy on aina ollut minulle kaksijakoinen vuodenaika. En voi sietää sieniä ja kylmää sadetta, mutta syksy tuo tullessaan aina jotain kivaa. Nimittäin rutosti näyttelyitä! Ilmoitin juuri omat koirani Espanjassa järjestettävään Maailmanvoittaja 2014- näyttelyyn. Olen harkinnut tuomaroivani tuolla, mutta pitää ensin katsoa hieman kalenteria. Mutta nyt katsaus menneisiin näyttelyihin!
Elokuu
Terrierierkkari
Minulla ei ole ollut vuosiin terriereitä, muita kuin jo näyttelyistä eläköitynyt sk kettari Basic. Siksi olinkin revetä liitoksistani kun sain ilmoittaa terrierierkkariin omia koiriani.
Airedalenterrierini Cas (Arrondiar Cas Magnifique) oli rotunsa ainoana edustajana rotunsa paras seuraavalla arvostelulla:
Karkeakarvaisissa kettuterrieriessä oli omat koirani Jarvis (Luxury Blanc Absolutely the Best) sekä huonossa kunnossa esitetty Sinna (Forestal Rusty Soul). Jarvis sai ROPin ja Sinna EH:n seuraavilla arvosteluilla:
Cas oli loppukilpailuissa myös BIS2 :) Tuomarina Charco.
vLTUW-14
Liettuanvoittajaan minulta lähti tunnetusti hirveä määrä koiria. Darin ja Linda pakkasivat kamansa messiin, sillä kepoista ja kenneltytöistä ei ole koskaan pulaa! Matka oli kivinen ja rankka, mutta saatiinhan me onneks jotain kotia viemisiks..
Australianpaimenkoirissa Rossi (Detur Come to Me Bros) yllätti ollen 26:sta koirasta rotunsa paras. Olin tyytyväinen! Darin tekee hyvää työtä Rossin kanssa.
Samoiten suuri yllättäjä tuli belgianpaimenkoirissa: meidän luikkutyttö Penny (Feldwebel Black As Death) oli VSP!!! :o Lisäksi tervuissa Raj (Terranois Most Valuable Player) PU2 SERT! :) Ginny (Ishtar Novella) kävi kokeilemassa onneaan saaden EH:n.
Sen sijaan saksanpaimenkoirat toivat todella suuren pettymyksen. JC-tiimin ainut voitto tuli kasvattajaryhmän ROP-kasviksen lisäksi Shadylla asuva Lelu (Joomagnan Le Porc) joka oli rotunsa paras. Tikli (Joomagnan Jersey Shore) PN3.
Pk-sakuissa sijoitusurokseni Sinko (Joomagnan It's a Rocket Launcher) ROP.
Rottweilereissä meidän Roy (Sonyal Major Roy) yllätti olleen ensimmäisessä näyttelyssään rotunsa paras!!! Kolmosryhmässä airis Cas (Arrondiar Cas Magnifique) oli jälleen ROP. Cockereissa ei mitään erityisiä tuloksia, Kisu (Terrifield I'm A Kitty Cat) PN2 SERT, Svea (Pickland's Star Like You) PN3.
Kultsuissa Boris (Falbe Hunter's Never Trick Me) PU2 SERT ROP-jun. Shiloheja en ees ilmoittanut.
Liettuan voittajassa SERTin tai tittelin saavuttivat:
- auspai Rossi ROP
- gronttu Penny VSP
- tervu Raj PU2 SERT
- saku Lelu (om. Shady) ROP
- saku Sinko (om. kasvattaja & Aveline) ROP
- rotikka Roy ROP
- airis Cas ROP
- cockeri Kisu PN2 SERT
- kultsu Boris PU2 SERT ROP-jun
Syyskuu
Rottweiler-erkkari
Waldemann-kennelissä järjestetty rottweilereiden erikoisnäyttely toi paikalle huikeat 24 koiraa! Tuomarina näyttelyssä toimi Charco. Vaikke Kosmo (Camaro Jet) saanutkaan kehästä muuta kuin ERIn (sai se jäätelöö kehän jälkeen), Roy (Sonyal Major Roy) pisti taas hösseliksi ja oli rotunsa paras!! <3 Jään mielenkiinnolla odottamaan minkälaista jälkikasvua tuo uros tulee jättämään tähän maailmaan.
Lokakuu
Kultaistennoutajien erikoisnäyttely
Sen jälkeen kun Shady jatkoi kasvatustyötään, on kultsujen taso aina vain noussut. Siksi mua vähän pelotti ilmoittaa omat karvaperseeni tähän näyttelyyn. Olihan kyseessä kuitenkin _erikois_näyttely rodulle, jota dominoi lähestulkoon kaksi kasvattajaa :D Tuomarina näyttelyssä toimivat Charco (nartut), Santtu (urokset) sekä Eros (loppukilpailut, lisäluokat).
Junnuluokassa omista koiristani parhaimman tuloksen sai Dennis (Rauniosodan Armas Deniz) ERI4 - tuloksellaan. Luokan voitti Lanian Kickblue Humdrum Routine, joka oli myös ROP-junnu. Junnunartuissa Vinna (Forless Fight Or Die) ERI3. Nartut voitti Lanian Catagious Fiji Princess.
Nuorten luokassa Nix (Nix v.d Zmiertsch) ERI2 SA. Urokset voitti Lanian Kickblue Grim Reaper. Nartuissa ei omia koiria, nartut voitti Friskyn High-Five of Furenza.
Avo-uroksissa ei mainittavaa tulosta, urokset voitti Lanian Rienzi Stop And Stare. Nartuissa ei manittavaa tulosta, nartut voitti Veeran Dear de la Dorado.
Ei siis mitään hyvää tulosta tullut, mutta ainakin me voitettiin Boriksen kanssa paras turkki - palkinto :D :D :D
Meidät löydät tänä vuonna vielä lähestulkoon kaikista näyttelyistä. Saa tulla nykimään hihaa! Mut pitäiskö noita koiria lisätä vai vähentää...?

"Erinomaiset rungon mittasuhteet. Mahtava ryhti. Erinomaiset pään mittasuhteet. Erinomainen pigmentti. Oikein kiinnittyneet korvat. Erinomainen kuiva, vahva ja pitkä kaula. Erinomainen ylä- ja alalinja. Oikein kiinnittynyt häntä. Erinomaisesti kulmautunut edestä ja takaa. Erinomainen skp leima. Turkki jaloissa saisi olla hieman parempi laatuinen."Cas voitti myös paras väri - palkinnon. Sekä palkinnon että rodun tuomaroi Charco.
Karkeakarvaisissa kettuterrieriessä oli omat koirani Jarvis (Luxury Blanc Absolutely the Best) sekä huonossa kunnossa esitetty Sinna (Forestal Rusty Soul). Jarvis sai ROPin ja Sinna EH:n seuraavilla arvosteluilla:
"Erinomaiset rungon ja pään mittasuhteet. Erinomainen pigmentti. Oikein kiinnittyneet korvat. Erinomainen pitkä, kuiva kaula. Erinomainen ylä- ja alalinja. Erinomainen hännän kiinnitys ja kanto. Erinomaisesti kulmautunut edestä ja takaa. Erinomaisessa turkissa. Hyvä skp leima."
"Tasapainoton ja löysä yleisvaikutelma. Erinomaiset pään mittasuhteet. Erinomainen pigmentti. Oikein kiinnittyneet korvat. Erinomainen kaula. Toivoisin paremman eturinnan sekä enemmän kulmauksia eteen. Turhan notko selkä. Hyvä alalinja. Erinomaisesti kulmautunut takaa. Hyvä hännän kiinnitys ja kanto."
Cas oli loppukilpailuissa myös BIS2 :) Tuomarina Charco.
vLTUW-14
Liettuanvoittajaan minulta lähti tunnetusti hirveä määrä koiria. Darin ja Linda pakkasivat kamansa messiin, sillä kepoista ja kenneltytöistä ei ole koskaan pulaa! Matka oli kivinen ja rankka, mutta saatiinhan me onneks jotain kotia viemisiks..
Australianpaimenkoirissa Rossi (Detur Come to Me Bros) yllätti ollen 26:sta koirasta rotunsa paras. Olin tyytyväinen! Darin tekee hyvää työtä Rossin kanssa.
Samoiten suuri yllättäjä tuli belgianpaimenkoirissa: meidän luikkutyttö Penny (Feldwebel Black As Death) oli VSP!!! :o Lisäksi tervuissa Raj (Terranois Most Valuable Player) PU2 SERT! :) Ginny (Ishtar Novella) kävi kokeilemassa onneaan saaden EH:n.
Sen sijaan saksanpaimenkoirat toivat todella suuren pettymyksen. JC-tiimin ainut voitto tuli kasvattajaryhmän ROP-kasviksen lisäksi Shadylla asuva Lelu (Joomagnan Le Porc) joka oli rotunsa paras. Tikli (Joomagnan Jersey Shore) PN3.
Pk-sakuissa sijoitusurokseni Sinko (Joomagnan It's a Rocket Launcher) ROP.
Rottweilereissä meidän Roy (Sonyal Major Roy) yllätti olleen ensimmäisessä näyttelyssään rotunsa paras!!! Kolmosryhmässä airis Cas (Arrondiar Cas Magnifique) oli jälleen ROP. Cockereissa ei mitään erityisiä tuloksia, Kisu (Terrifield I'm A Kitty Cat) PN2 SERT, Svea (Pickland's Star Like You) PN3.
Kultsuissa Boris (Falbe Hunter's Never Trick Me) PU2 SERT ROP-jun. Shiloheja en ees ilmoittanut.
Liettuan voittajassa SERTin tai tittelin saavuttivat:
- auspai Rossi ROP
- gronttu Penny VSP
- tervu Raj PU2 SERT
- saku Lelu (om. Shady) ROP
- saku Sinko (om. kasvattaja & Aveline) ROP
- rotikka Roy ROP
- airis Cas ROP
- cockeri Kisu PN2 SERT
- kultsu Boris PU2 SERT ROP-jun
Syyskuu
Rottweiler-erkkari
Waldemann-kennelissä järjestetty rottweilereiden erikoisnäyttely toi paikalle huikeat 24 koiraa! Tuomarina näyttelyssä toimi Charco. Vaikke Kosmo (Camaro Jet) saanutkaan kehästä muuta kuin ERIn (sai se jäätelöö kehän jälkeen), Roy (Sonyal Major Roy) pisti taas hösseliksi ja oli rotunsa paras!! <3 Jään mielenkiinnolla odottamaan minkälaista jälkikasvua tuo uros tulee jättämään tähän maailmaan.
Lokakuu
Kultaistennoutajien erikoisnäyttely
Sen jälkeen kun Shady jatkoi kasvatustyötään, on kultsujen taso aina vain noussut. Siksi mua vähän pelotti ilmoittaa omat karvaperseeni tähän näyttelyyn. Olihan kyseessä kuitenkin _erikois_näyttely rodulle, jota dominoi lähestulkoon kaksi kasvattajaa :D Tuomarina näyttelyssä toimivat Charco (nartut), Santtu (urokset) sekä Eros (loppukilpailut, lisäluokat).
Junnuluokassa omista koiristani parhaimman tuloksen sai Dennis (Rauniosodan Armas Deniz) ERI4 - tuloksellaan. Luokan voitti Lanian Kickblue Humdrum Routine, joka oli myös ROP-junnu. Junnunartuissa Vinna (Forless Fight Or Die) ERI3. Nartut voitti Lanian Catagious Fiji Princess.
Nuorten luokassa Nix (Nix v.d Zmiertsch) ERI2 SA. Urokset voitti Lanian Kickblue Grim Reaper. Nartuissa ei omia koiria, nartut voitti Friskyn High-Five of Furenza.
Avo-uroksissa ei mainittavaa tulosta, urokset voitti Lanian Rienzi Stop And Stare. Nartuissa ei manittavaa tulosta, nartut voitti Veeran Dear de la Dorado.
Ei siis mitään hyvää tulosta tullut, mutta ainakin me voitettiin Boriksen kanssa paras turkki - palkinto :D :D :D
Meidät löydät tänä vuonna vielä lähestulkoon kaikista näyttelyistä. Saa tulla nykimään hihaa! Mut pitäiskö noita koiria lisätä vai vähentää...?
Tunnisteet:
cockerit,
Detur,
Duun,
JC,
kisaaminen,
kuulumisia,
löydä meidät,
menestystä,
näytte,
näyttelypulinaa,
näyttelyragetusta,
tulevaisuuden pohdinta,
tulosrutinaa,
yleistä
13.7.2014
vDNKW14 & saksanpaimenkoirien erikoisnäyttely
Kesäkuun 25. päivä otimme Darinin sekä kenneltyttöni Lindan kanssa nokan kohti Tanskaa, sillä oli vuorossa perinteinen näyttelyturnee! Tanskanvoittajaan olin ilmoittanut kaikki kynnelle kykenevät koirat ja me melkein kustiin koko reissu. Darin nimittäin jätti piskien ruoat ja hihnat himaan. Reissun aikana paloikin sitten matkakustannuksien jälkeen 726 euroa ylimääräisten menojen vuoksi. Mutta nyt näyttelyjuttuihin!
Linda esitti australianpaimenkoirakehässä Rossin tuloksella ERI. Koiria oli ilmoitettu 36 kappaletta, joista Remrockin kasvatit veivät potit. En tiedä vaikuttiko kuuma ilma vaiko tuomari nyt Rossin esiintymiseen, mutta ei se kuulemma liikkunut kunnolla.
Belgeissä meni vähän paremmin, Darin kävi kokeilemassa onneaan kaikissa muunnoksissa. Gronttu-Penny ERI2 SA PN3, jess! ROP Blackout Of Cinnamon Circle's (om. Vinta, Illusian), VSP Shadyn junnu-uros Gronos von Stieg Gericht.
Malinoiseissa viimeisillään raskaana oleva Tess ERI2 SA PN4. ROP Shadyn kasvatti All I Want Is Everything De La Dorado ja VSP Zeitbombe's Electric Lady.
Tervuissa Raj ROTUNSA PARAS ja TANSKANVOITTAJA VUOSIMALLIA 2014!!!! VSP Mimmun Brasicact Electra Kind Winter. Hyvä Darin!! <3
Linda kävi myös bortsujen kanssa kehissä, tuloksin Lumo ERI ja Hurma ERI4. ROP ja VSP Lanian omistamat Yardens Be My Blue Hero sekä Borderweld Diya Al Din. Koiria ilmoitettu rotuun 66 kappaletta, joten Lumon ja Hurman tulokset eivät yllättäneet yhtään.
Saksanpaimenkoirakehällä kävi hirveä kuhina, kun saavuttiin paikalle. Siellä oli KAIKKI: Aveline, Shady, Veera, Kuunsirppi, Juinttu, Crissu, Kendra... Darin ja Linda keskittyivät laittamaan koiria minulle kuntoon ja junnuluokka pääsi alkamaan. Fry kävi viimeisessä näyttelyssään tuloksella VSP-jun vDNKJW-14. ROP-junnu Shadyn Gertrude vom Tierbewachung. Toinen SA'n saaneista junnuista oli sijoitusnarttuni J. Lifelong Passion. Nuortenluokan urokset voitti Xavier, kakkosena Bad Boy Boogie de la Dorado, kolmantena Flux. Nartuissa ei SA'ta.
Avoimessa luokassa ison urosten luokan voitti Shadylla asuva J. Nothing But The Best. Kakkosena Ezra, kolmantena Kuunsirpin J. Feeling the Heat, neljäntenä Shadylla asuva J. Le Porc. Nartuissa ensimmäisenä Tikli, kakkosena Kuunsirpin Seberkas Cahaya Bunga Yang Indah, kolmantena Minean erittäin kaunis harmaa Mayok's Gwendolyn. Neljäntenä Jenny.
Käyttöluokassa uroksissa ei SA'ta, nartuissa Kendran Hukkaharjan Ilmiliekki ykkösenä. Kakkosena Shadyn Maya's Gold Sun Shine Just For Me. Veteraaneissa rodun ainut veteraani Ceridwen They Only Kill Their Masters ollen myös rodun paras veteraani.
Paras uros-kehässä kävi kuhina. Tarkan juoksutuksen päätteeksi tuomarin valinta oli selvä: Xavieri 1, Bad Boy Boogie de la Dorado 2, J. Nothing But The Best 3, Ezra 4. Xavier SERT & CACIB, kakkoselle lisäserti. Nartuissa Hukkaharjan Ilmiliekki 1, Gertrude vom Tierbewachung 2, Tikli 3, Seberkas Cahaya Bunga Yang Indah 4. Ilmiliekille SERT & CACIB, kakkoselle lisäserti. ROP/VSP-kehässä Xavier ROP vDNKW-14 ja myöhemmin vielä RYP3!!!!! JEEE!!!
Terriereissä Cas-airis ROP, kk kettareissa Jarvis PU2 ROP-JUN vDNKJW-14!! Sk-kettari Basic EH.
Kasiryhmässä jostain syystä cockerini eivät olleet ilmoitettu, mutta siellä SA'ta ei jaettu. Kultsuissa Boris PU2 SERT VSP-jun vDNKJW-14, Joyce PN3 ROP-jun vDNKJW-14, Carlos ROP Kenny ERI2 SA PU3.
Saksanpaimenkoirien erikoisnäyttelystä tulokset kertokoon puolestaan:
Tikli ROP
Ezra VSP
J.Nothing But the Best PU3
Kimi PU4
J. Never Say Never PN2 SERT
Joomagnan-kasvattajaryhmä ROP-kasvattaja!! <3
Tiklin arvostelu:
Ezran arvostelu:
Kyllä saa olla ylpeä omista koiristaan, kasvateistaan ja etenkin KASVATINOMISTAJISTA. KIITOS!!!!

"Erittäin feminiininen ja todella rodunomaisen kokonaisuuden omaava narttu. Vaikuttava pää sekä erittäin feminiininen ilme. Erinomaisesti kiinnittyneet oikeankokoiset korvat. Erinomainen silmien koko ja muoto. Todella kauniit pään linjat ja oikeanlainen pään kiila. Erinomainen kuono-osa sekä alaleuka. Erinomainen kaulan pituus, joskin toivoisin niskaan lisää vahvuutta. Oikein tasapainoiset rungon mittasuhteet sekä erittäin kaunis siluetti. Tasapainoisesti kulmautunut sekä edestä että takaa. Erinomainen raajaluuston vahvuus. Toivoisin hieman vahvempia välikämmeniä. Kinner voisi olla hieman matalampi. Erinomainen rintakehä sekä eturinta. Oikein tasapainoinen ylälinja sekä kauniisti laskeva lantio. Erinomaisesti kiinnittynyt oikeanpituinen häntä. Erinomainen leveä reisi. Hyvässä turkissa ja oikein kaunis väritys. Erittäin rodunomainen kokonaisuus ja ehdottomasti tänään rotunsa paras yksilö." - NISHA
Ezran arvostelu:
"Todella vaikuttavan ja ensivaikutelmaltaan erittäin rodunomaisen kokonaisuuden omaava uros. Erittäin maskuliininen ilme. Erinomainen pään kokonaisuus, joskin toivoisin aavistuksen suorempaa kuono-osaa. Erinomainen kallo sekä alaleuan vahvuus. Erittäin hyvin kiinnittyneet oikeankokoiset korvat. Erinomainen kaulan vahvuus ja pituus. Todella tasapainoinen ylä- ja alalinjan kokonaisuus. Ihana siluetti ja erinomaiset rungon mittasuhteet. Tasapainoisesti kulmautunut sekä edestä että takaa. Ihana matala kinner. Toivoisin hieman vahvempia välikämmeniä. Erinomainen selkä sekä lantion pituus ja asento. Erinomaisesti kiinnittynyt oikean pituuden omaava häntä. Erinomainen turkki ja kaunis väritys. Oikein tasapainoinen ja rodunomainen sekä vahvan sukupuolileiman omaava kokonaisuus." - NISHA
Kyllä saa olla ylpeä omista koiristaan, kasvateistaan ja etenkin KASVATINOMISTAJISTA. KIITOS!!!!
Tunnisteet:
Duun,
JC,
kisaustahti,
menestystä,
näyttelypulinaa,
näyttelyragetusta,
rakennetta,
sakemannit
25.3.2014
Onko kukaan elossa?
Kuuleeks mua kukaan vai oonks mä yksin, oonks mä yksin?
Mä tulin tänne huuteleen, kai joku mua kuuntelee.
Mä tulin tänne huuteleen, kai joku mua kuuntelee?
Juno - Kuuluuks
Virtuaalimaailma on pahasti hiljentynyt. Päivitin juuri Joomagnan & Criminalesin linkkilistan ja sydämeni itki verta. Jouduin poistamaan toimimattomia linkkejä yli 70%. Se tarkoittaa sitä, että kulta-aika on hiljentynyt. Harrastajat ovat kaikonneet. Suuret vaikuttajat ovat poissa.
Aikakin menee nykyään pirun nopeasti. Minun ensimmäinen pentueeni Joomagnan & Criminalesin nimiin syntyi melkeinpä päivälleen kuusi vuotta sitten. Ensimmäinen saksanpaimenkoirapentueeni sai päivänvalon viisi vuotta sitten. Tänä vuonna tulee kahdeksan vuotta täyteen virtuaalimaailmassa. _Kahdeksan_vuotta.
Mihin tää aika on sit käytetty? Viimeisen kahdeksan vuoden aikana on tapahtunut seuraavia asioita:
• 18 pentuetta
• 48 pentua
• VSPL:n erikoisnäyttelyn ROPin ja VSP:n kasvattaja sekä rodun paras kasvattaja
• Vuoden 2013 näyttelycockerspanielin omistaja
• Vuoden 2013 näyttelybelgianpaimenkoiraveteraanin kasvattaja
• Vuoden 2013 voitokkaimman näyttelykarkkari-kettuterrierin kasvattaja sekä omistaja
• Lukuisia valioitumisia palveluskoiralajeista, tokosta, agilitysta, paimennuksesta sekä rodunomaisista lajeista
• Lukuisia valioitumisia näyttelyistä
Mutta mihin ne harrastajat katoaa? Ja miksei niitä tule uusia? Oon pari potentiaalista yritystä nähnyt, mutta ne kaatuu yleensä maksimissaan puolen vuoden päästä. Kiva sellaisiin koteihin sit yrittää antaa lupaavimpia pentujaan. Kaipaan vanhoja aikoja niin paljon :(
Tunnisteet:
Detur,
Duun,
JC,
kasvatinomistajat,
kasvatusjuttuja,
kisaaminen,
kuulumisia,
menestystä,
menetystä,
mietintää,
sydämet silmillä,
tulevaisuuden pohdinta,
yhteistyö,
yleistä
20.1.2014
Kiitos vuodesta 2013!
Sain vihdoin aikaiseksi ottaa itseäni niskasta kiinni.
Viime vuosi toi mukanaan jos minkälaista muutosta niin IRL kuin URL. Muutin kuukauden varoitusajalla, pidin Hostel Marciaa pystyssä, vietin hyvän ystäväni hautajaisia, yritin tasapainoilla koulun ja vapaa-ajan välillä. Virtuaalikoirapuolella pyöritin neljän kennelin lisäksi virtuaalikissoja sekä virtuaalitarvikepuolta, toimien myös luottotehtävissä KRN:n puikoissa sekä Jupiter-pankin betatestaajana.
Vuosi oli siis aikamoista pyöritystä. En olisi ikimaailmassa selvinnyt siitä ilman tukijoukkojani täällä kotipaikkakunnalla sekä virtuaalisesta avusta ympäri suomen. Koska Suomessa ei osata kiittää tarpeeksi saamastaan avusta, päätin nyt kerrankin kirjoittaa tästä aiheesta. Ja kun te ette tunne ketään mun irl-tukijoukkoja niin siirrytään suoraan virtuaaliharrastajiin.
Haluan kiittää Susityttöä mahtavasta yhteis-/osaomistustoiminnasta, kanssasi oli viime vuonna ilo työskennellä. Jatkukoon menestyvien osarikoirien pitäminen myös tänä vuonna. Arvostan laajaa näkemystäsi eri rotujen parissa. Kiitos Avelinelle sijoitusmahdollisuuksista, ilman sua en olisi pystynyt pitämään osaa pennuista itselläni. Kiitos kasvattini Nicon, Genan, Sorron ja Singon täysivaltaisesta kilpailutuksesta sekä sangen miellyttävistä kasvatusprojekteista, tuntikausia kestäneistä keskusteluista puhumattakaan!
Kiitos Shadylle uudesta rotuvaltauksesta, sakemanni on aivan loistava rotu ;)
Kiitos Nathille loistavasta työstä vihikoirien parissa, ilman Juria en olisi ikinä teettänyt omaa vihikoirapentuetta. Lisäksi olet IRL aivan loistava muija :D Cockeripuolelta nöyrimmät kiitokset Cazalle, Noinalle, Mimalle, Miiralle sekä Veeralle, jotka ovat osallistuneet yhdistyksen asioihin ja näinollen auttaneet viemään rotua eteenpäin. Cazalle suuret kiitokset rakenneopista!
Kiitos muille saksanpaimenkoiraharrastajille- sekä kasvattajille, jotka ovat olleet tässä hullunmyllyssä (käyttis vs näyttis) mukana, etenkin heille, jotka ovat pystyneet jättämään omat mielipiteensä taakseen ja kuuntelemaan eri näkemyksiä Kiitos tuomarit, jotka olette ymmärtäneet laadun päälle, ja palkinneet koiriani sekä kasvattejani näyttelykehissä. Kiitos kasvatinomistajille, jotka ovat jaksaneet kilpailuttaa kasvattejani monipuolisesti sekä erityiskiitos taitaville kouluttajille jotka ovat menestyneet mestaruustasolla asti. Kiitos uusille kasvatinomistajille ja muutenkin rodun uusille harrastajille, jotka jaksatte pitää tätä upeaa rotua yllä. Kiitos kaikille, jotka ovat tehneet jotain rodun eteen.
Ootte parhaita, yritetään tehdä tästä vuodesta vielä parempi! <3 <3

14.11.2013
Virtuaaliharrastajat, tuo katoava luonnonvara
Vaikka sukujen yleistyminen ajaa kasvattajat umpikujaan ja aloittelevankin kasvattajan on tiedettävä koirankasvatuksen tärkeimmät pääpointit, on seuraava aihe myös yhtä tärkeä. Nimittäin virtuaaliharrastajat ja niiden katoaminen.
Virtuaaliharrastajien määrä vähenee vuosi vuodelta. Joka vuosi tulee muutamia uusia kasvoja, mutta he ovat vielä lapsen kengissä eikä niitä voi kutsua niinikään kasvattajiksi, joilla olisi päämäärä. Kun minä olinnuori nuorempi, oli virtuaalimaailmassa monia vanhoja naamoja. He olivat pitkänlinjan kasvattajia ja kasvatustyö oli laadukasta. Heistä jokainen on lopettanut virtuaalikoirauransa: Lasimeren Spark, Hukkaharjan Anna, Snip Snapin Boksu (joka tunnettiin myös pitkästä urastaan vSPKL:n johdossa), High Wish'n Kati, Hulttion Donga, Hillaliinan Viivi (ilmeisesti tekee comebackin?), Rajavahdin Freu, Elm Streetin Mona, Ettoren Caza, Lac Quebecin Sekhmet, vom Bladen Pokeri, Haltiapolun Pehko, High 5'n Sara, Fleckin jade & rede.... Näitä riittää.
Mikä saa sitten virtuaaliharrastajan luopumaan menestyksekkäästä urastaan? Epäilen, että suurimmalle osalla näistä em. harrastajista tuli ikä ja aika vastaan. On oma elämä, kämppä, perhe ja ehkä koira pyöriteltävänään. Aika ei vaan yksinkertaisesti riitä. Sit on meitä, joilla on aikaa yllinkyllin ja virtuaaliharrastusvuosia on lähemmäs kahdeksan :-D
En tiedä, miksi uusia, hyviä harrastajia ei tule lisää. Uusilla harrastajilla on pallo vähän hukassa ja se intohimo, mitä vanhoilla kasvattajilla oli.. no, sitä ei ole. Koirien määrät on vähentyneet huomattavasti kenneleissä (paitsi Shadylla joka taitaa pitää suurinta koiralaumaa atm), rotujen kirjo on vähentynyt. Kisoja järkätään yhä vähemmän ja mikä pahinta:
NÄYTTELYIHIN OSALLISTUVAT AINA NE SAMAT KOIRAT. Ei voi kyrsiä enempää kun yksi tietty koira vie joka näyttelyssä ROPin, kun uusia haastajia ei tule. Uusia koiria ei tule. MIKÄ TEITÄ VAIVAA?? Kattokaa nyt näitäkin koiramääriä:
Euroopanvoittaja 2007
australianpaimenkoira 73
saksanpaimenkoira 107
kultainennoutaja 60
labradorinnoutaja 42
Ranskanvoittaja 2010
australianpaimenkoira 10
saksanpaimenkoira 72
kultainennoutaja 13
labradorinnoutaja 56
Ruotsinvoittaja 2010
australianpaimenkoira 23
saksanpaimenkoira 84
kultainennoutaja 19
labradorinnoutaja 44
Ranskanvoittaja 2011
australianpaimenkoira 25
saksanpaimenkoira 67
kultainennoutaja 21
labradorinnoutaja 60
Maailmanvoittaja 2011
australianpaimenkoira 24
saksanpaimenkoira 62
kultainennoutaja 26
labradorinnoutaja 63
Suomenvoittaja 2012
australianpaimenkoira 34
saksanpaimenkoira 74
kultainennoutaja 63
labradorinnoutaja 75
Suomenvoittaja 2013
australianpaimenkoira 37
saksanpaimenkoira 36
kultainennoutaja 70
labradorinnoutaja 44
Jäätävää hajontaa koko ajan! Toisaalta, vähentyneet osallistujaluvut helpottavat omaa menestymistä. Mut kun kehässä on aina ne samat koirat ja tuomariksi pääsee nykyään niin helpolla, niin ei sitä omaa voittoa osaa ns "arvostaa". Sijoittuminen PU/PN-sijoille on nykyään sellasta "aa ok"-kauraa, kun taas EV07 se olisi ollut viinapullon ja uusien kenkien arvoinen juttu. Vaikka koirien määrä olisi sama / nousisi, yleensä taso laskee. Menestyminen on mun mielestä nyt liiankin helppoa. Voi kun muistelen autuudella niitä päiviä, kun koiria oli juuri lähemmäs sata kappaletta kisoissa ja sai aina jännittää kuka voitti.
Virtuaaliharrastajien määrä vähenee vuosi vuodelta. Joka vuosi tulee muutamia uusia kasvoja, mutta he ovat vielä lapsen kengissä eikä niitä voi kutsua niinikään kasvattajiksi, joilla olisi päämäärä. Kun minä olin

koiramäärät,
kuulumisia,
menestystä,
menetystä,
mietintää,
näyttelypulinaa,
näyttelyragetusta,
sakemannit,
sekalaista,
tuomarointi,
uusia koiria,
yleistä
30.6.2013
Muuttopuuhia ja treeniä
Joomagnan & Criminalessa on vietetty virallisesti muuttopäivää. Löysimme Darinin kanssa aivan ihastuttavan talon meren rannalta. Sain vääntää Darinin kanssa aika kauan, ennenkuin se suostui muuttopuuhiin. Enkä ihmettele yhtään, sillä kerkesimme asua vanhassa talossamme vasta kolmisen vuotta. En kuitenkaan ollut tyytyväinen asunnon kokoon enkä sijoitusratkaisuihin, jonka vuoksi aloin katsomaan uutta asuntoa.
Sellainen löytyi Corkista. Se oli kuin meille tehty: 100 hehtaaria maastoa, ei naapureita, "oma ranta". Myyjä väitti et rantaan on kivenheiton matka. No niin sinne onkin jos on vitun hyvä heittään kiviä. Jyrkänteeltäkin on vielä sellaset nelisen metriä ennenkuin merta voi edes hipaista. Onneksi sinne on portaat!! Kattokaa nyt tätä kuvaakin, tää kuvastaa niin hyvin sitä, miten kusisia noi myyjät on. "Erinomaisella paikalla" - keskellä peltoo. Mutta mitä voi vaatia, jos koiramäärä on vakiona yli 25 ja tilaa pitäisi riittää? Ulkonäöllisesti ei mikään luomus (kävimme etsimässä asuntoa keväällä ja kaikki lumikurapaska tuli tietty just sille ajanjaksolle), mutta puutarhurit tekevät ihmeitä!
Copyright Chris Kealy
No me otettiin tää talo, tietysti. Tässä syy:
Copyright Peter Hilton
Toi keittiö on niin upea että melkein itkettää. Arvatkaa vaan pysyikö toi lattiakaan noin hyvänä kahta viikkoa pidempään? Lisäks vitun Linnea on työntämässä koko ajan keittiöön vaikka oon vetänyt ympäri korvia jos sinne kehtaa ilmestyä. Ei se vaan opi!
Tän tontin aitaaminen oli yhtä helvettiä. Kuten voitte kuvasta nähdä, peltoa on paljon. Darin oli _helvetin_ suuttunut niistä kustannuksista mitä tän aitaaminen aiheutti (etenkin kun tuo jyrkänne oli etenkin aidattava) ja meillä Fry & kumppanit hyppii n. 180cm aitojen ylitse. Eka meillä oli tälläiset aidat:
Copyright Erf-goed.be
Ei ollut materiaaliltakaan mitenkään erikoista. Fry meni mennen tullen lävitse siitä ja Kalevi kaivoi itsensä alitse. Darin ei ollut tajunnut vetää sitä syvälle maahan. Xavier aloitti tappelun Ezran kanssa ja ne meni aidasta läpi. Yritin peittää rikkoutuneen aidan ensin isolla lavalla, mutta kummasti kaikki koirat kiinnostui HETI VÄLITTÖMÄSTI siitä. "Mikä siellä on, mamma kerro jo!". Joten, Darin pitkin hampain hankki kunnollisen aidan. Kyllä nyt kelpaa!
Copyright cogdogblog
Kun aita oli valmis, oli pakko laittaa varoituskyltti portille. Naapurin julppi nimittäin yritti tulla meille varkaisiin heti ensimmäisenä yönä. Aslak herätti vitunmoisella huudolla varmaan koko Corkin kun jätkä murtautui autotalliin. Harmi vaan että osa koirista nukkui siellä koska se on yksi viileimmistä paikoista koko asunnossa. Olin ihan varma et se kersa kuolee sydänkohtaukseen kun about 15 koiraa vaihtoi sleep-moodista vahtimoodille. Poliisithan sen sitten haki poies. Pitäisköhän tuohon vielä tarkentaa "33 dogs"? :'D
Copyright mrfrogger
Poliiseista kun tuli puhe, minulle tuli yhteydenotto Poliisivoimilta. He kouluttivat uusia koirankouluttajia ja molareita tositoimiin ja etsivät treenikoiria. Lupasin heille niin monta harjoituskoiraa kuin vain viitsisivät treenata! Yksi kaunis kesäaamu pakkasin sakut pakuun ja ajelin armeijan koulutuskentälle näyttämään vähän saksalaista voimaa. Pääkouluttaja valitsi harjoituskoiriksi pääasiassa uroksia ja pojat sitten treenailivatkin purujen lisäksi seuraamista ja muuta ohjaamista. En valita, hyvissä käsissä olivat.
Copyright United States Marine Corps Official Page
Ylläolevassa kuvassa Ezra pääsi kokeilemaan miltä tuntuu olla toisen ihmisen ohjauksessa. Ezra on aika viettikestävä ja ohjaajakova koira eikä oikein meinannut kuunnella nuoren jäpikkään ohjeita. Hyvin se puri, poika huusi jo yhdessä vaiheessa "I can't hold, I can't hold" :D Tais olla tuo nuorikko vähän liikaa heille, se kun on omasta laumastani ehdottomasti yksi jääräpäisimmistä ja varmimmista suojelukoiristani.
Copyright LeoAmadeus
Sitten treenattiin ohjaamista. He pyysivät voimakastahtoisia ja suuriviettisiä koiria jotta saisivat oikeaa käsitystä millaista on pidellä poliisikoiraa. Tein vastakysymyksen: "Millaisia koiria te luulette minun pitävän?". Löin pojille kouraan Fryn, Rodneyn, Kimin, Xavierin, Rekin, Ezran, Kaidun, Timin ja Vuxin ja käskin antaa palaa. Hyvin meni siihen asti, että Kimin ohjaaja käveli Xavierin perseeseen jolloin Xavierilla keitti ja se ärähti "vähän". Ohjaaja oli vähän säikky mut käskin jatkaa matkaa. Sellasii nuo pojjaat on.
Copyright Official U.S. Navy Imagery
Adamin kanssa otettiin peruspurutreeniä, koska molari oli vasta harjoitteleva. Adam puri äärimmäisen hyvin ja oon niin ylpeä siitä. Se teki piilonkierrot ihan kuin ammattilainen! Harkkari tykkäs Adamista kanssa tosi paljon, vaikkei sen painostaminen niin vahvaa ollutkaan kuin mitä aikuisella koiralla yleensä on. Mut Adamkin on vasta penska :))
Copyright Official U.S. Navy Imagery
Viski pääsi treenaamaan hyökkäyksiä ihan luvan kanssa. Sai purra mihin kohtaan tahansa ja Viskihän on tässä tapauksessa asian hallitseva mestari... Molari oli tässä harjoituksessa ammattilainen ja päädyttiin tekemään suojelun kolmostreeniä. Viski oli aivan mieletön! Yhden otteen se missasi (molari teki liian nopean käännöksen ja koira lensi ohitse), mutta korjasi sen entistä aggressiivisemmalla otteella.
Copyright Official U.S. Navy Imagery
Alimmassa kuvassa Kimi vielä näyttää nuorelle pojalle mitä tarkoittaa "vajaa ote" ja hetkeä myöhemmin TÄYSI OTE. Oli muuten pojalla sormet vaarassa kun kiellosta huolimatta nosti Kimin kierroksia.
Niin ja jollei jollekin käynyt jo selväksi, meidän koiralaumamme lukumäärä nousi reippaasti. Kävin hakemassa koiria sieltä sun täältä, tuloksena 9 tuontikoiraa jotka KAIKKI asuvat kotona. Eihän tuo koiramäärä ole kuin 37, joista sakuja 33. Mutta minkäs teet jos haluat säilyttää rodun elinvoimaisena mahdollisimman laajana geenipooliltaan? Joomagnan K-pentuekin näki päivänvalon (Dan x Corda) ja kotiin jäi Joomagnan Kill 'Em All aka "Ezra".
Loppun vielä näyttelyhypetystä Santun järkkäämässä ryhmiksessä:
Joomagnan I Told You So BIS1-pentu
Joomagnan Forever Alone PN2 SERT ROP-käy
Genedan's Kushernut PU2 SERT VSP-käy
Pickland's Star Like You ERI2 SA PN2 SERT
Carraway Half Past Seven ERI1 SA PN1 SERT ROP ROP-jun
Rauniosodan Armas Deniz ERI1 SA PU2 SERT VSP-jun

pentuja,
sakemannit,
suojelusekoilua,
uusia koiria,
yleistä
4.6.2013
Yhteistyöllä (ja viisailla jalostusvalinnoilla) rotua paremmaksi
Tänään meillä on aiheena kaikkia rotuja koskeva aihe. Eli tämä ei siis peilaudu pelkkään saksanpaimenkoirahistoriastani koostuvaan kokemukseeni, vaan havainnointiini sekä virtuaalimaailmasta että IRL-maailmasta. Nimittäin yhteistyö kasvattajien välillä.
Kun ollaan löydetty oma rotu, sopiva kasvatusnimi ja saatu koirat kisausvalmiiksi, on aika miettiä kasvattamista ihan tosissaan. Uudet kasvattajat ovat täpinöissään koiristaan ja puuhastelevat innoissaan kasvatuspuuhiensa parissa. Kaikki halutaan tehdä itse. Luoda omaa. Luoda jotain uutta. Tehdä historiaa. Tehdä sellaista mitä muistellaan vielä vuosien päästä. Olla erilaisia. Käyttää omia koiria, evm-sukuisia tietty. Jottei suku yleisty. Tai nimenomaan halutaan sitä omaa kaappimorso-linjaa kaikkiin kasvatteihin aleneviin sukupolviin. Yhdistetään siihen kulttilinjaa. Tehdään kultin ja oman linjan sekoitus. Ollaan onnellisia.
Tässä usein mennään metsään. Unohdetaan vanhojen kasvattajien kokemus ja arvostus. Mikään, korostan mikään ei voi olla niin arvokasta tietoa kuin vanhalta, asiansaosaavalta kasvattajalta saatu tieto ja opetus. Kun minä aloitin kasvattajana, keskustelimme monet illat Hukkaharjan-kennelin Annann kanssa jalostussuunnitelmistani sekä ihannesaksanpaimenkoirista. Anna perusteli miksei haluamani yhdistelmät olleet hyviä ja että mitä pitäisi tehdä jotta kasvatusta saataisiin eteenpäin.
Olen tullut siihen tulokseen, että yhteistyö kannattaa aina. Uusia kasvattajia tulee neuvoa parhaansa mukaan, eikä pitää kikkoja ja neuvoja salassa. Kasvattajien pitäisi keskustella rakennemuutoksista, luonneominaisuuksista ja pyrkiä luomaan uutta. Jakaa kasvatinomistaja/haltijasuosituksia sijoituskoiria varten, ylipäätäänsä pitää yhteyttä ja tietää, mitä muut aikovat. Ei ole kivaa, jos neljän pennun pentueessa kaikille on tulossa pentue. Eli siis, _pitää_neuvoa ja olla yhteydessä. Auttaa tarvittaessa!
Mutta jos kaikki tarjotaan suoraan tarjottimelta ja pentue loistaa niin yksilöinään kuin jalostusvalinnoiltaan, ei voida koskaan oppia mitään. Olen sitä mieltä, että kahta kasvatuslinjaa ei pidä mennä yhdistämään. Siitä ei tule kuin pienentyvä geenipooli ja harventuneet jalostusvalinnat. Olen myös sitä mieltä, että yli neljän pennun pentuetta ei pidä teettää. Molemmat tähtäävät vain rodun yksilöiden jalostuspartnerien vähäisyyteen ajan mittaan.
Sinä aikana, mitä olen toiminut saksanpaimenkoirakasvattajana, olen tehnyt kasvatukseen liittyviä virheitä. Olen kaksi kertaa teettänyt yhdistelmän, missä yhdistyy kaksi kasvatuslinjaa. Näistä pentueista on tulltu vallan erinomaisia käyttö- ja näyttötähtiä (mm. voittajatitteleitä on nähty..), mutta kadun silti näiden yhdistämistä. En pidä ideaalina kasvatustoimintana yhdistää kahta linjaa, etenkään, kun molemmat linjat ovat aikansa kulttinimiä. Kasvattamisen yksi perusidea mielestäni onkin, että osaa myöntää omat virheensä ja pyrkiä välttämään näitä heti, kun on huomannut tekevänsä väärin. Niin ajattelin jatkossa.
Kulttinimistä tulikin taas mieleeni, että kuinkahan monessa sukutaulussa löytyy enää esimerkiksi Hukkaharjalaisia, of Fiemmiläisiä, Hippiäisiä, Gerberalaisia, Stristar'slaisia, Fingal Faolaiseja, Alsatian'slaiseja, Carmosera'slaisia, Fimeralaisia, Kukkaniittyläisiä, Rajavahtilaisia, Usvametsäläisiä tai White Horse'slaisia? En ainakaan viimeaikoina muista nähneeni sellaisia koiria, jotka polveutuisivat näistä aikansa huippukasvattajien koirista.
Minulla oli aikanani koiria mm. seuraavista kenneleistä: Hukkaharjan, of Fiemm, Hippiäisen, Gerberan, Stristar's, Alsatian's, Rajavahdin, White Horse's. Ainoastaan Hukkaharjalaista, Rajavahtilaista ja of Fiemmiläistä käytin jalostukseen. Vaikka onkin tehnyt ehkä "hutiostoksen" (huomannut myöhemmin ettei voikaan käyttää koiraa esimerkiksi yleisen suvun vuoksi), niin ei pidä päätä mennä tappamaan sitä tai ehdoin tahdoin väkisin teettää pentuja. Pitää osata myöntää virhe ja niellä tappiot. Saapahan ainakin hyviä harrastuskoiria jos ei muuta.
Takaisin yhteistyöaiheeseen. Yhteistyö on tärkeää. Se on tärkeää niin vanhoille kasvattajille (jotta osataan pitää omat kasvatuslinjat "kurissa), mutta erityisen tärkeää se on aloitteleville kasvattajille. Kukas niille muuten neuvoo jos ei me wanhat?
Lopuksi haluan mainita aivan upean yhteistyökumppanini Avelinen, jonka kanssa olemme pähkäilleet jalostusvalintoja, jakaneet sijoituskoiravinkkejä, keskustelleet rakenteesta ja tuomaroimisesta, tehneet päätöksiä kenen koiraa käytetään jalostukseen sekä omistettu mitä mukavimpia yhteisomistus/sijoituskoiria. Kiitos Aveline & kennel VICINITY SHEPHERDS!!!

terveyskitinää,
yhteistyö
2.1.2013
Katsaus vuoteen 2012
Vuoden vaihtumisen jälkeen on hyvä palata hetkeksi menneeseen vuoteen, ja katsoa vuoden kohokohdat ja riman alitukset. Kuluneeseen vuoteeseen kuului monta hyvää, ikimuistoista hetkeä mutta myös surullisia tapahtumia.
Kilpailutiimissä näkyi jos minkälaista muutosta, sillä jouduimme luopumaan monesta koirasta. Erityismaininnan ansaitsevat Ruma ja Roihu. Ruma (Lilithia Game Over) oli Kirsin kasvatti, jonka kanssa kiersin useita kisakehiä, päälajinamme näyttelyt ja suojelu. Ruma saikin voittajaluokassa lähes mahdottomana pidetyt 300p! Roihu oli taasen ensimmäinen aito ulkomaantuonti, jonka toin Banglesilta kesäkuussa 2011.
Venäjältä minulle matkannut sijoitusuros Rene matkasi takaisin Venäjälle tammikuussa 2012. Toivottavasti Renellä on mukava loppuelämä Venäjällä, olen tosin pistänyt jo vähän kyselyä uudesta vom Brandilaisesta...
Vuosi oli aika pentuetäytteinen, päivänvalon sai Joomagnan F-, G- & H-pentueet, Duun C-pentue sekä Detur A-pentue. Nämä pennut ovat niittäneet heti alusta lähtien kunniaa, osa käyttölajeissa ja osa näyttelykehissä. Olen erittäin kiitollinen kasvatinomistajille heidän panostuksestaan pentuihin!
Tuleva vuosi tuo mukanaan mahdollisesti uusia Joomagnan-pentuja, uusia käyttö- ja näyttötähtiä, kilpailuilmoittautumisia sekä valiokaavakkeita. Pidetään rima korkealla ja lippu pystyssä!
Alla vielä kooste Joomagnan-tiimin näyttelymenestyksestä vuonna 2012:
02.01.2012 - Joomagnan Ending Happy PN2 SERT
30.01.2012 - Joomagnan Feeling the Heat BIS2
29.02.2012 - Joomagnan Eighteen Seconds vCANW-12
29.02.2012 - Criminales Defying Gravity vCANW-12
15.03.2012 - Joomagnan Eighteen Seconds vGBRW-12
15.04.2012 - Joomagnan Eighteen Seconds PU2 SERT
16.05.2012 - Criminales Defying Gravity vSWEW-12
17.06.2012 - Joomagnan Eighteen Seconds vjESTW-12
17.06.2012 - Joomagnan Fast and Furious vESTW-12
17.06.2012 - Criminales Dare Devil vESTW-12
17.06.2012 - Criminales Defying Gravity vESTW-12
13.07.2012 - Joomagnan Hold the Line PU2 SERT
29.07.2012 - Joomagnan Eighteen Seconds VSP
29.07.2012 - Criminales Defying Gravity ROP
30.07.2012 - Joomagnan Gay With Slippers PN2 SERT
16.09.2012 - Joomagnan Eighteen Seconds PU2 SERT
16.09.2012 - Joomagnan Hold the Line ROP
20.10.2012 - Joomagnan Eighteen Seconds VSP
30.01.2012 - Joomagnan - kasvattajaryhmä KAS1
13.07.2012 - Joomagnan - kasvattajaryhmä KAS2 KP
29.07.2012 - Joomagnan - kasvattajaryhmä KAS1 KP ROP-kasvattaja
30.07.2012 - Joomagnan - kasvattajaryhmä KAS1 KP ROP-kasvattaja
05.09.2012 - Joomagnan - kasvattajaryhmä KAS1 KP ROP-kasvattaja BIS1-kasvattaja
23.09.2012 - Joomagnan - kasvattajaryhmä KAS1 KP ROP-kasvattaja BIS3-kasvattaja
20.10.2012 - Joomagnan - kasvattajaryhmä KAS1 KP ROP-kasvattaja
30.10.2012 - Joomagnan - kasvattajaryhmä KAS1 KP ROP-kasvattaja
Lisäksi lukuisia PU/PN-sijoituksia ja ROP-juniorituloksia sekä omissa koirissa että kasvateissa.

15.11.2012
Erityismainintaa tuomarilta!
Sain houkuteltua kasvatinomistajani Seitan mukaani ZeitBomben suojelukilpailuun, joka käytiin kuraisella kentällä 9.11.2012. Olin ilmoittanut muutaman koirani mukaan ja olin enemmän kuin tyytyväinen, sillä saimme erityissanalliset tuomarilta kilpailun jälkeen!
Kilpailuissa oli mukana suojelun ja haun voittajaluokat, ja starttien määrä oli 3. A-startissa kilpailin Breen kanssa, joka sai startista 1-palkinnon pistein 271. Luokkansa voitti Joomagnan Half a Sixpence eli tutummin Kooga pistein 294. Hyvä Seita ja Kooga!!!
C-startissa Valhe oli ainut, joka sai 1-palkinnon. Pisteitä kertyi huikeat 283p! Valhe oli taas jälleen kerran huonolla tuulella treenattaessa ja sain kyllä karjaista sille perkeleet mielessäni. Irroitus olisi saanut olla aavistuksen nopeampi ja tehokkaampi, muuten olen kyllä varsin tyytyväinen.
Kilpailun jälkeen tuomarina toiminut Kissa halusi antaa vielä muutaman sanallisen arvion meille suojelusta 1-palkinnon saaneille.
Cool to Hate of Vicinity:
"Tämä koira taisteli upeasti ohjaajansa rinnalla ensimmäisestä startista heti 1-tuloksen. Sitten heille taisi koiralle ja ohjaajalle tulla eri mielisyyksiä, ollaanko viellä kisoissa, vai lähdetäänkö kotiin. Koira oli selvästi sitä mieltä että ei täällä vesi satessa kukaan halua seistä, tai purra pahan makuista hanskaa. Ohjaaja oli kuitenkin sitä mieltä että nyt mennään eikä vain meinata. Hatun nosto siis ohjaajalle, joka jaksoi näyttää että koirassa on voimaa."
Carlsberg's Baila Baila:
"Ajattelin ensin että miksi koira oli näin haasteelliseen paikkaan tuotu kun ei suostunut tekemään oikein mitään. Sain kuitenkin perua äkkiä sanani, sillä koira oli vasta lämmitellyt. Viimeisellä yrityksellä ohjaaja sai kun saikin koirasta yhden kisa upeimmista koirista."
Joomagnan Half a Sixpence
"Koira oli työskennellessään iloinen ja kuunteli tarkasti ohjaajaansa. Pidin uroksesta heti ensi silmäyksellä. Jälki osuudessa se ei keskittyny kunnolla, vaan oli täynnä energiaa ja olisi halunnut päästä jo pois pellolta, mutta hoiti, hiukan hätiköiden, kuitenkin tämänkin osuuden kotiin. Suojelu osuudessa koira kuin lensi kiinni maalimieheen ja ei varmasti olisi ikinä päästänyt irti ilman käskyä, upeaa! Tottelevaisuus osuus oli nappi suoritus. Seuraavissa starteissa koira ikään kuin kyllästyi."
Kiitokset tukijoukoille ja onnittelijoille sekä ERITYISESTI KASVATINOMISTAJILLENI!!! Olette huippuja!! ♥

7.11.2012
Kultaisia pentuja
Dunno paisuu ja paisuu. Se astutettiin Warrickilla ja olen nyt intopinkeänä odotellut minkälaisia pentuja se mahtaakaan sitten pyörittää maailmaan. Ultrassa näkyi alustavasti kolme pentua, mutta en usko että niitä enempää tulee. Riimillä oli nimittäin vain aavistuksen isompi maha ja sehän pyöräytti Dunnon lisäksi kolme muutakin pentua.
Mutta muihin asioihin. Musta oli tosi kivaa, kun vieraskirjaan oli kolahtanut pentukysely. Harmi vaan, että se koski urosta johon mulla ei oo päätäntävaltaa! :D Malvosta oli siis kyse, mutta tottakai se höllii kun Malvohan on kasvattini pentu...
Näyttelymenestystä ollaan nyt saatu nauttia todella paljon, ensin Terran ryhmäykkönen ja sen jälkeen vielä Kisun ryhmäykkönen SEKÄ Roskan ryhmäkakkonen! Lisäksi kasvattini Nico on ollut useasti ROP/VSP-sijoilla näyttelyssä, jonka vuoksi Joomagnan-kasvattajaryhmä on palkittu useasti peräkkäin rotunsa parhaana kasvattajana. Mikäs sen parempaa ;) ♥

odottamisen tuska,
pentuesuunnitelmia,
pentuja
31.10.2012
KV-näyttely Belgiassa
Sain kunnian tuomaroida Crissun, Noran ja Sparklen järjestämässä kansainvälisessä koiranäytteyssä Belgiassa. Tuomaroin tällä kertaa nelosryhmän (jonka voitti muuten upea karkeakarvainen mäyräkoira Prêt Tabiini) ja luonnollisesti työnsin kaikki kynnelle kykenevät koirani mukaan näyttelyyn. Pakkasin tavarani, soitin Avelinelle ja käskin sen messiin. Ja Avelinehan lähti.
Tässä kooste tuloksista:
Only ERI2
Dan PU2 SERT CACIB
Terra ROP RYP1
Mas ROP-jun VSP
Frank PU3
Seita VSP-jun PN4
Dingo PN3
Kisu ROP RYP1
Roska ROP RYP2
Sierra VSP
Lisäksi Joomagnan-kasvattien tulokset:
Joomagnan Eighteen Seconds VSP
Joomagnan Forever Alone ERI4 SA
Joomagnan Fast and Furious PN4
Joomagnan-kasvattiryhmään pääsivät Nico, Ousa, Rodney sekä Corda. Kasvattajaryhmän tulos oli ROP-KASVATTAJA!!!!!
Tässä kooste tuloksista:
Only ERI2
Dan PU2 SERT CACIB
Terra ROP RYP1
Mas ROP-jun VSP
Frank PU3
Seita VSP-jun PN4
Dingo PN3
Kisu ROP RYP1
Roska ROP RYP2
Sierra VSP
Lisäksi Joomagnan-kasvattien tulokset:
Joomagnan Eighteen Seconds VSP
Joomagnan Forever Alone ERI4 SA
Joomagnan Fast and Furious PN4
Joomagnan-kasvattiryhmään pääsivät Nico, Ousa, Rodney sekä Corda. Kasvattajaryhmän tulos oli ROP-KASVATTAJA!!!!!
Tunnisteet:
Detur,
Duun,
JC,
kisaaminen,
kuulumisia,
menestystä,
näyttelypulinaa,
sakemannit,
tuomarointi
29.9.2012
Rijmtuinin ryhmiksessä upeaa menestystä
Käväisimme koiralaumamme kanssa Rijmtuinin ryhmänäyttelyssä kauniina syyspäivänä. Olimme taas Avelinen kanssa suuna päänä menossa ja unohdimme mm. näyttelyhihnat kotiin.. Onneksi kasvattini Kidan omistaja Jerry suostui lainaamaan näyttelyhihnaa joten ei ihan skandaaliksi mennyt koko päivä.
Esitin pitkästä aikaa itse aussiepoikani Rossin. Tuomarina toimi tällä kertaa rodun erikoistuomari Chevr. Rotuun oli ilmoitettu 28 koiraa, joista 8 oli Rossin kanssa samassa luokassa. Chevr ihastui Rossiin jo Lowryderin näyttelyssä jossa Rossi oli VSP ja hän muisti Rossin kehässä. Kun seisotin Rossia kuulin kuinka tuomari sanoi Rossille "tämän ylimielisen katseen minä muistan" ja lähetti meidät kehästä ERI1 SA - palkinnon kera. Paras uros kehässä Rossi sijoittui ykköseksi ja ROP/VSP-taistelussa Rossi voitti ollen rotunsa paras. Ja Rossistahan tuli viime näyttelyssä jopa valio!
Malinoiskehällä kävin näyttämässä keskeneräistä Tessiä tuomarille. ERI3 tuloksena, rotunsa parhaan voitti kasvattini Kida (Duun Better Than You), josta tuli myöskin valio viime viikkojen aikana. Onnea Jerrylle Kidan tuloksesta! Duun Back Off "Aki" käväisi myös kehässä saaden erittäin hyvän.
Saksanpaimenkoirakehällä kävi jäätävä vilske, sillä olimme hieman myöhässä aikataulusta. Junnuluokan urokset voitti odotetusti Nico (Fry sai vain EH:n), nartut taasen Mirva. Mirva oli myös ROP-jun. Joomagnan-kasvattiryhmä oli rotunsa paras kasvattajaryhmä ja pääsi siis loppukilpailuun. Se voitti ykkösryhmän ja BIS-kasvattajakilpailussa ylsi BIS3-KASVATTARYHMÄKSI! Kiitos kasvatinomistajille! ♥

3.9.2012
Uusia jäseniä laumaan!
Hieman on tullut uusia koiria siitä, kun viimeksi kirjoittelin.
Kevin on tullut jäädäkseen ainakin hetkeksi, sillä se ei ole niin hyvin ohjattavissa kuin mitä käyttölinjaiset saksanpaimenkoirat ovat. Mutta kun se on niin saatanan komea ja ihana ♥
Kävin hakemassa Kevinille BH-kokeen hyväksytyn tuloksen 18.07 ja IPO1-tulos korkattiin jo 20.8 vähäisillä treeneillä. Pisteet ei kyllä ollut ihan huippuluokkaa (279p), mutta minkäs teet kun koiralla ei ole niiin paljoa näyttävyyttä. Kyllä se suojeluosuudet osaa jotenkuten, mutta tuot tottelevaisuus.. Ei suojelussa pärjätä tasaisilla liikkeillä, pitää olla muuuvia ja draivia! Agilityssa ollaan pärjätty yllättävän hyvin, kolmosluokassa nyt hinkkaillaan ja toivotaan pääsevämme valioksi asti.
Riitin kanssa ei sit pärjätä oikein missään. Käytiin käyttäytymiskokeessa kahdesti, ensin hylätty tulos ja sen jälkeen täydet 100 pistettä. Hävettää vaan tuo ensimmäinen hylsy. Se on niin pitkänomainen rakenteeltaan ettei sen kanssa oikein menesty agilityssakaan, jää kaikki käännökset lyhyiksi. Jos jotain hyvää pitää tuostakin nartusta hakea, niin sen tumma pigmentti sekä ehdottomasti sen sijoitussopimus. Pääsempähän heti eroon siitä pentujen jälkeen.
Valhe sen sijaan on kunnostautunut. IPO1-tulos tuli 20.08. Nyt vaan odotellaan avoimenluokan tuloksia. Olen miettinyt, voisiko Valheen ilmoittaa edes yhteen näyttelyyn. Mutta kun se on puolipitkäkarvainen, en tiedä meneekö se lyhytkarvaisiin vaiko pitkäkarvaisiin. Mutta on se niin helppo kouluttaa!
Viime viikolla meille tuli kaksi uutta koiraa: oma kasvattini, kodinvaihtaja Jarvis. Jarvis on jo edesmenneiden karkeakarvaisten kettuterrierieni pentu. Pentueeseen syntyi vain yksi pentu ja uros sai nimekseen Luxury Blanc Absolutely the Best eli "Jarvis". Jarvis asui aikansa isänsä kasvattajan luona Amerikassa. Vähentäessään koiria lupauduin ottamaan Jarviksen luokseni ja nyt se ihastuttaa meillä. Mikäli osaava osaomistuskoti löytyy, voisi Jarvis lähteä sinnekin, mutta toistaiseksi meillä mennään.
Toinen uusi ystäväni on punavalkoinen bordercollienarttu Lumo. Lumo tuli minulle kasvattini J. Fast and Furious "Ousa"n omistajalta (ja oman koirani Kalevin kasvattajalta), Veeralta Teräshampaalta. Sain toivomani pennun ja nyt siitä yritetään saada Onlylle vaimoketta. Pentue osoittautuu hyvin luultavasti vuosille 2013-2014, riippuen vähän mitenkä nopeasti Lumon kanssa saadaan tuloksia kasaan.
Mutta sitten hieman näyttelykuulumisia. Pistin juuri ilmoittautumiset menemään Rjimtuinin ryhmänäyttelyyn, McGarrets'in ryhmänäyttelyyn sekä Manalan ryhmikseen. Tuloksia odotellaan borderc & auspaierkkareista, mutta eivätköhän nekin aikanaan sieltä tule... Muutamaan muuhunkin on pitänyt ilmoittautuminen laittaa. Minua pyydettiin tuomariksi vFINW-12 näyttelyyn, joten eiköhän sieltäkin kutsusivua pitäisi pikkuhiljaa tulla.
Toljottajan näyttelyssä Joomagnan-kasvatit edustivat parhaimmistoa, kasvattini Joomagnan Eighteen Seconds "Nico" oli VSP. Joomagnan Hold the Line oli PU2 ja oma Dan (Genedan's Kushernut) PU3. Nicon jälkeläinen Droppin' Plates of Vicinity oli PU4.
Manalan näyttelyssä Nico PU2 SERT VSP-jun, Mirva PN1 VSP ROP-jun ja Joomagnan Fast and Furious ERI1 SA PN3.
Red Gingerin erikoisnäyttelyssä Nico VSP ROP-jun, J. Hold the Line PU2 SERT.
Whitbackin näyttelyssä Mirva VSP ROP-jun. Joomagnan-kasvattajaryhmä ROP-kasvattaja KP:llä, sekä loppukilpailussa BEST IN SHOW-KASVATTAJA!!!!

30.6.2012
Hippu on kantavana!
Alunperin minun piti kirjoittaa blogiin vasta sitten, kun pennut olisivat jo syntyneet, mutta en voinut vastustaa kiusausta. Vaikka Joomagnan G-pentueesta on vain noin pari viikkoa aikaa, Hippu alkoi juoksemaan. En halunnut siirtää kisausvaiheessa jo valmiina olevan nartun pentueita jouluntienoille, päädyin astuttamaan Hipun. Hippuhan on siis sijoitusnarttuni E-pentueesta, Joomagnan Ending Happy, joka asuu femmillä Keefessä. Oon kyllä upean nartun kasvattanut ja kyllä se femm osaa!! Ja on hauskaa miten tuo väri periytyy - Hipun isähän on myö bicolor.
En halunnut käyttää omia uroksiani Hipulla,sillä minulla on niille myöhäisempää omaa käyttöä. Lisäksi kaikki urokseni olivat vielä liian kesken joko kisaushistorialtaan tai HENKISELTÄ kasvultaan. Päädyin astuttamaan Hipun Reetan upealla mustalla uroksella, Petellä. Peten on kasvattanut toksi ja sen virallinen nimi on Maben Bet the Pot. Se on hyvin vietikäsuros, joka on kaikenlisäksi kaksiviettinen. Astutus sujui hyvin ja eilen käytimme femmin kanssa Hipun eläinlääkärillä ultrassa: mahassa näkyi ainakin kolme pentua!
Linjaukseltaan nämä tulevat pennut ovat sekalinjaisia. Niissä on tottakai enemmän käyttöpuolta kuin näyttöpuolta, mutta se tuskin haitannee kasvatinomistajia. Pelkäsin että en saa pennuille ottajia koska G-pentue, mutta onneksi huoleni oli turha: Kirsi varasi uroksen Lilithiaan, Seita myös uroksen Rumoeriin sekä Twiggy nartun, en vielä tiedä minne. Twiggyhän teki vallan mainion ulkoasun myös JC:hen, jota toivottavasti pääsen vaihtelemaan pikkuhiljaa...
Mutta muuten meillä edellään aika rauhallista kautta. Sakke valioitui juuri agilitysta ja Deturissakin Dingosta tuli myös agilityvalio. Seitan ja Renon kanssa kilpailemme tokossa erikoisvoittajaluokassa, muistaakseni Seita tarvitsee vielä yhden I-palkinnon valioituakseen. Seitalla on upea uros jo odottamassa jalostuskäyttöä, enkä malta odottaa että saan Seitan jälkikasvua kotiini kasvamaan. Kyttäilen edelleen sitä saatanan viimeistä sertiä suomesta, joka ei meinaa tulla sitten millään...
En muista olenko jo kerennyt hehkuttaa meidän uutta laumanjatketta, bordercollieuros Onlya! On se NIIN lutunen uros, vaikka ulkonäkö ei kyllä kerro kaikkea. Jerry-hepalle yritin etsiä kaveria hevosmaailma.netistä, mutta aika laihoin tuloksin.. No ehkä joku päivä. Sille on vaan hankala etsiä tammaa, jonka kanssa voisi kilpailla ym. Meidän näyttelylinja-Kevinkin tormistautui agilityssa ja kävi hakemassa sieltä yhden vKUMAN. Ehkä se ei olekaan niin toivoton tapaus ja ehkä sen kanssa voi jopa harrastaa!? Aika näyttää, jos näyttänee. Hiljaa hyvä tulee ja pysähtyneenä paras, sanoi Arekin biisissään Jaalan elämää.
Hipun pentueesta tulikin vielä mieleen, että Hipun veli Joomagnan Eighteen Seconds "Nico" saattoi yhden pentueellisen verran pentuja maailmaan. Aveline jätti itselleen pentueen parhaimman uroksen kotiin kasvamaan ja tykkään kyllä pojasta aika tavalla. Toivon että Nico on periyttänyt suoraa ja itsevarmaa luonnettaan, sillä ei olisi ensimmäinen kerta kun Joomagnan-kasvateista tulisi niin itsevarmoja kuin mitä Corda oli ja on edelleen.

uusia koiria
23.6.2012
Porukalla Virossa
Voittaja-näyttelyissä on aina sitä jotakin. Sinne on vaan pakko lähteä. Ei ole väliä tuomarista, kunhan sinne vaan kasaantuu tuttu porukka kilpailemaan toisiaan vastaan ja jauhamaan näyttelyn jälkeen paskaa kun se oma vuffe ei sitten voittanutkaan. Perinteisesti minullekin kolahti tuomarintipyyntö johon suostuin ilomielin. Tällä kertaa tuomaroin EFR:n lukuunottamatta shiloheja ja silkkivinttareita.
Ja koska perinteitä on aina kunnioitettava, pakkasin minäkin koiralaumani, otin Darinilta rahaa ja lensin Avelinen luokse. Alunperin idena oli tulla vasta lauantai-iltana, mutta meikäpä lensi jo perjantai-iltana, heti kun Aveline oli päässyt töistään. Mukana oli kaikki kynnelle kykenevät koirat.
Näyttelypäivä oli sateinen. Virossa on AINA kylmä ja AINA sateista, joten se ei yllättänyt yhtään. Luojan kiitos näyttelypaikka oli katettu, mutta se oli tuulinen. Koska raahaan mukanani aina handleriani Lindaa, hän sai tehtäväkseen esittää muutaman koiran.
Linda esitti Rossin avo-kehässä, tuloksin EH. Olin hieman pettynyt. Aussiekehältä siirryin katsomaan malikkakehiä (ei ollut omia koiria kehässä), jossa näin vihdoin Rutjan jälkikasvua. Rutjan tyttö Rainvalley's Nuvole Bianche olikin loppujen lopuksi ROP! Kasvattini Aki (Duun Back Off) oli EH ja Brandon (Duun Blackbird Racing) ERI1 SA PU3.
Sakemanneissa tulokset hieman vaihtelivat. En löytänyt selkeää linjaa, mistä tuomari olisi pitänyt, mutta eipä tuo menoa kauheasti haitannut. Tuomarilla taisi olla huono päivä, sillä lähdin ensimmäisenä Fryn kanssa kehään - ja palasin sieltä H:n kanssa. Junnu-uroksissa vain yksi koira sai ERI SA'n ja se oli kasvattini Nico (J. Eighteen Seconds), joka oli samalla ROP-jun.
Nuokku-uroksissa luokan voitti Veeran Berdie (Redfoxe's Roll Over Beethoven), meidän Danskon ollessa EH. Kolmas koira Raamikkaan Urbaani Legenda oli poissa. Avoimissa uroksissa Sakke sai H:n ja Dan EH'n, Ruman ollessa luokkansa voittaja ja saaden SA'n. Käyttöluokassa Kirsin Schwer Recht oli luokkavoittaja saaden SA'n.
Junnunartuissa Mirva ERI2 ei SA. Jälleen vain yksi koira sai SA'n ja se oli Avelinen esittämä ja omistama Frieda Iris. Ja nuokkunartuissa meidän Bree H! :o Avonartuissa luokan voitti kasvattini Ousa (J. Fast And Furious), kakkonen oli Avelinen Noutajan Varjo. Roihu oli ERI3 SA, Corda ERI ja Jenny EH. Käyttöluokassa Fummen How Good You Got It ERI1 ei SA.
Paras uros - kehässä voiton vei Kirsin Dean, Ruman ollessa toinen, SERTihän se sieltä napsahti! Kolmas oli Nico ja neljättä sijaa ei jaettu. Paras narttu kehässä Ousa ykkönen, Varjo kakkonen, Roihu kolmonen ja Siiri nelonen. Ousa ja Varjo saivat molemmat sertin.
ROP- ja VSPkehässä oli armoton taistelu: käyttöluokan uros vastaan avoimen luokan narttu. En ole ikinä kuullut niin paljon taputuksia ja hurrauksia kun Ousa voitti, ollen rotunsa paras ja Viron voittaja 2012!! Kasvattajaluokkaa en valitettavasti saanut kasaan. :s
Dobermanneissa Omni sai käyttöluokassa EH:n, kun taas Kuri yllätti olemalla ROP-juniori saaden SA'n sekä EKAN SERTINSÄ! Ja mä kun vannoin että Kuri ei mene koskaan näyttelykehään.. Kaipa siellä täytyy käydä pyörähtelemässä kun noin kerran tykätään. Vihikoirissa Alma oli VSP ja voiton vei Alman veli C. Dare Devil. Olen niin tyytyväinen! Ryhmässä Dare ei menestynyt enää, tosin harvoin vihikoiran kanssa voi edes voittaa ryhmäkehiä.
Sen sijaa kasikehässä oli hieman erilaisempia tuloksia. Cockerspanieleissa junnuissa Mas sai ERI3 ei SA. Vargan upea liver tan Mitja (Diondiar Memphis Madness) oli ERI1. Karlan Ramsey (Strike A Happy At Ettore) oli ERI2.
Avoimessa luokassa Reno sai EH:n ja Frank ERI SA'n. Kakkoseksi tuli Veeran Besonder's Derris. Eli uroksissa vain kaksi koiraa sai SA'n: Deri ja Frank. Paras uros-kehässä juostessani minulla ei ollut mitään hätää: vaikka Frank häviäisikin, se saisi silti SERTin. Loppujen lopuksi Frank oli PU1!! Ja se sai sekä sertin ETTÄ cacibin!!!
Junnunartuissa Seita oli ykkönen, Miiran musta Copel I Hate Funny kakkonen sekä punainen Tyry Lailath kolmonen. Avoimissa nartuissa Chanel ykkönen, Dingo kakkonen. Ja taas Miiran blue roanit Lasipisaran Vannomatta Jäänyt ERI3 SA sekä Lasipisaran Lailla Soihtuvarkaiden ERI4 SA. Valioluokan narttu blue roan Sini (Copel Dance In The Mist) SA.
Paras narttu kehässä Sini oli ykkönen, Chanel kakkonen, Dingo kolmonen ja Lasipisaran Vannomatta Jäänyt nelonen. Sinin serti siirtyi Chanelille ja Chanelin serti Dingolle!!! ROP-kehässä Sini vei ansaitusti voiton, Frankin ollessa VSP. Frank pyörähti myös kasvattajakehässä ja Copel-cockerspanielit palkittiin ROP-kas KP:llä!
Mutta eipä meillä mennyt hassummin EFR:nkään parissa. Jack oli ROP, Terra VSP ja Royal PU3 eli kaikki saivat tittelin. PU2 oli meille ennestään tuntematon Terra Nova. Jack oli päivän päätteeksi vielä RYP2! Arvostelutkin saatiin, ne on luettavissa koirien omilta sivuilta.
Ps. tutustukaa myös Joomagnan Golden Cadillaciin eli Rodneyhin sekä uuteen tuontiurokseeni, GD's Green Smokeyyn eli Keviniin! ♥

3.6.2012
Voittajafiilinkiä
Käytiin Roihun kanssa 29.05.2012 kisaamassa tokossa EVL-luokassa. Tuloksin 263p. Se meinaa sitä, että ROIHUSTA TULI SUOMEN TOTTELEVAISUUSVALIO!!!!!!! MEIDÄN ROIHUSTA!????!!!! JESJESJESSSS!!!
29.4.2012
Dee-menestystä
Menestystä saatiin taas nauttia sekä Deturilaisten kuin Duunilaistenkin keskuudessa. Kilpailurintamalla on ollut hieman hiljaista, työ ja koulu vie niin paljon aikaa, että ei oikein kerkeä kilpailemaan hurttien kanssa. Onneksi Red Gingerissä on nyt menossa palveluskoirakilpailut, sinne vaan kaikki osallistumaan!
Minulla ja Karlalla osa-omistuksessa oleva (ja minun luona asuva) Seita (Carraway Half Past Seven) on osoittautunut erittäin päteväksi nartuksi monenkin lajin osalta. Minä huolehdin Seitan koulutuksesta ja kisauksesta, Karla maksaa puolet Seitan kuluista. Tuntuu, ettei Seitalta löytyisi mitään lajia, missä se ei pystyisi loistamaan. Näyttelyissä se on ollut neljästi ROP-juniori ja kerran VSP-jun, saaden kaksi sertifikaattia suomesta. Venailemme sitä kolmatta jos Seitasta tulisi se saatanan suomen muotovalio.. Agilityssä Seita nousi juuri MIDI 3:seen, se on osoittanut olevansa erittäin hyvin ohjattavissa eikä se onneksi ole niin ohjaajapehmeä kuin nartuista luulisi. Tokossa venailen vielä kisoja, erivoissahan se tällä hetkellä kisaa. Seitasta on tullut muutamia kyselyitä, mutta voin kertoa että Seitalle on jo uros valittuna :--)
Oma urokseni, kotona asuva Copelin kasvatti Frank valioitui juuri agilitystä. Nyt herran tittelirivistö on BH vAVA vNLW-11 Copel Highway Lights. En ymmärrä, miksen saa Frankia valioksi, sillä on jo 8 sertifikaattia, mutta kaikki ne on eri maista. Haluaisin sen niin mieluusti pois kisakehistä tulevaisuuksien toivojen tieltä enkä jaksaisi enää venailla niitä kahta viimeistä sertiä. Miksei virtuaalimaailmassa 3 sertiä voi hankkia yhdeltä tuomarilta!! On se kyllä luonteeltaakin niin helppo ja muksa, että sitä on yksinkertaisesti PAKKO käyttää jalostukseen.
Duunilaisten kuulumisia.. Silkki (Joy Vision Use Your Spirit) lopetettiin tosiaan 22.04.2012, kun se sairasti 4 vuotta haimasyöpää. Viimeiset vuodet se pääasiassa nukkui ja söi ja lopulta tein vaikean päätöksen ja käskin eläinlääkäriämme Maria Kunstia lopettamaan Silkin. Se oli aikansa suurimpia suojelutähtiä, kolmosluokan tulokset se haki kolmessa kuukaudessa. Sen sijaan meidän B-pentulaisemme, Jerryllä asuva Kida (Duun Better Than You) on hakenut jo kaksi sertiä näyttelyistä! Oon nyt todella a) innoissani ja b) tyytyväinen, sillä kasvattieni menestys lämmittää aina mieltä. Mulla ei oo juuri nyt ollut yhtään vastusta malinoiskehissä, paitsi että Myytti yllätti ollen ROP!! De la Doradon erikoisnäyttelyssä meidän herkkis-Kenny oli myös rotunsa paras, saaden ensimmäisen sertinsä!!

30.3.2012
E-pentueen kuulumisia
20.05.2011 syntyi Joomagnan& Criminalesiin kennelin viides pentue, saksanpaimenkoiria sisältävä E-pentue. Sain kuull amukavia uutisia kasvatinomistajilta, joista kooste siis tässä:
Joomagnan Ending Happy
Pentueen lupaavin pentu, ainut narttu Hippu asuu femmillä sijoituksessa Keefessä. Muistan sen keväisen päivän kun seisoin femmin ja Hipun kanssa kentällä. Mietin silloin että tuleekohan tuostakaan koirasta mitään, olenko tehnyt väärän päätöksen työntäessäni pennun sijoitukseen. Mutta kun Hippu haki täydet 200 pistettä tottelevaisuuskokeesta 7kk iässä, en voinut kuin olla tyytyväinen. Nyt Hippu on menestynyt mukavasti monissa eri lajeissa ja mikä parasta; sillä on hyvä luonne! Hipulle on suunniteltu PENTUJA KESÄLLE/SYKSYLLE 2012.
Joomagnan Everybody Loves a Clown
Klovni asusti ennen Weezan luona Weexthexissä, mutta se palautui minulle helmikuussa 2012 pitovaikeuksien ja ajanpuutteen takia. Koska Klovni oli jo reilusti 7 vuotias, mietin jo, kannattaako uroksell eetsiä uusi koti: kannattaisiko se vain päästää juoksemaan pilven reunalle. Uusi koti löytyi kuitenkin muutaman päivän päästä, Sanasirkuksen Anna halusi ottaa pojan hoiviinsa. Sehän sopi mulle paremmin kuin hyvin ja näin Klovni säästyi nukutukselta. Klovni viettelee mukavia koiranpäiviä, ilman kisauspakkoa.
Joomagnan Eighteen Seconds
Klovnia selvästi terävämpi ja saalistusviettisempi Nico on asunut pennusta lähtien ensimmäisen omistajansa luona. Aveline halusi pätevän harrastuskoiran ja olin erittäin tyytyväinen kun näin Avelinen ja Nicon menoa niin näyttelykehässä kuin suojelupiireissäkin. Aveline on kulkenut matkassani pitkin maita ja mantuja ja on näyttelyistä tullut tuloksiakin, mm. junnu-maailmanvoittajatitteli!! Nicolle on hyvin luultavasti suunniteilla pentue, eli jos haluat Nicon pennun niin suosittelen kääntymään Avelinen puoleen.

1.3.2012
Jos et sä voita...
Meillä on ollut nyt tavanomaista huonompi menestys näyttelyissä. Rupeaako tuomarit unohtamaan meidän naamamme näyttelyissä, vai mikä on? Johtuuko se siitä, että en ole itse esittänyt koiriani muutamassa näyttelyssä? Useimmiten koirani esittää Darin, paitsi minä paras uros- ja paras narttukehissä. Viimeisimpänä olemme käyneet omassa näyttelyssämme, Red Gingerin näyttelyssä. Tuomarina toimi pienen tuomarinvaihdoksen jälkeen Eros (sakemannit) ja Mimmu (cockerit ja Best in show).
Näyttelypaikalla oli ihan vitun kylmä. Siis aivan saatanallisen kylmä. Viimeksi Saksassa kisatessani sain keuhkokuumeen ja nytkin se oli hilkulla. Pakkasmittari näytti -35 astetta ja tottahan toki näyttely pidettiin _pelti_hallissa_. Ei tule kuuloonkaan pitää näyttelyitä lämpimässä hallissa, vaikka kyse oli kahden rodun erikoisnäyttelyssä. Raahasin jälleen kerran koko konkkaronkkani (15 koiraa) mukaani, mutta myös pari kasvattia. Tällä kertaa esitin koirani itse ja sain houkuteltua Avelinen mukaan omien koiriensa kanssa.
Sakukehässä mentiin aika huonolla draivilla tällä kertaa. Fry ja Dan ottivat yhteen menomatkalla ja Aveline joutui astetta huonompaan välikäteen - mentiin nimittäin mun vuokraamalla minibussilla. Karlakin oli mukana Ramseyn kanssa ja Ramsey napitti silmät lautasenkokoisena kun pojat ottivat vähän yhteen. Onneksi ei tarvinnut turvautua kuin kunnon karjaisuun ja pojat irroittivat otteensa toisistaan.
Sakemannikehän junnukehässä vain kasvattini Nico ylsi hyvään tulokseen, ollen VSP-junnu. Nuorissa Tiker oli saanut poikien tappelusta osumaa ja linkkasi -> samantien EVA. Dansko, Ruma ja Dan hakivat kaikki EH:t avoimesta, samoiten nartuista Corda ja Jenny. Käyttöluokassa kaikille EH. Kokonaisuudessaaan Paras uros-kehään pääsi vain omat kasvattini, Klovni ja Hiran. Klovni PU2 ja Hiran PU1. Roppikehässä juostiin junnuluokan narttua vastaan, Hiranin ollessa ROTUNSA PARAS! Kasvattajaluokassa kisasin Nicon, Hiranin, Ousan ja Klovnin voimin, ollen luokan ykkönen, ilman kunniapalkintoa. Mutta mitäpä noilla näyttelytuloksilla!
Cockereissa meni paremmin kuin odotin, junnunarttumme Seita oli ROP-jun, Frank PU2, Chanel PN2!! Erittäin tyytyväinen olin, koska Frank ja Chanel saivat molemmat upeasti sertit! Reno oli vaihteeksi ERI SA ja Dingo ERI3 SA, eli ei lainkaan hassummin.
Best In Show-kehässä Hiran BIS2 ja meidän Seita BIS2-junnu!!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)