Näytetään tekstit, joissa on tunniste sydämet silmillä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sydämet silmillä. Näytä kaikki tekstit

14.11.2014

Kasvattien jalostuskäyttöä on valvottava

Olen tässä blogissa käsitellyt kasvattajaystäviä sekä paasannut yhteistyön merkityksestä, on jälleen kerran aika ottaa aihe esiin.

Virtuaalikoiramaailman suurimmat harrastajat ovat jättäneet homman kesken. Lapaset on heitetty nurkkaan ja elämässä menty eteenpäin. Jäljelle jää muutama täysiaikainen kasvattaja, jolla on harrastusvuosia takana useampia kuin puolitoista vuotta. Sen sijaan, että yritettäisiin auttaa toisiamme ja viedä kasvatusta eteenpäin, haukutaan toisiamme selän takana sekä kritisoidaan toisten jalostusvalintoja. Samalla, kun tehdään itse ihan samaa.

Kasvattajien vähyys ajaa meidät kohta täysin umpikujaan. Enkä nyt puhu sen tarkemmin sisäsiittoisuudesta vaan siitä, ettei virtuaalimaailmassa osata tehdä enään järkeviä ratkaisuja kasvatuksessa. Tälläisinä lama-aikoina ei pidä sortua käyttämään paskoja koiria jalostukseen, vaan käyttää mahdollisimman paljon hyödykseen aloittelevia kasvattajia. Käyttää myös niitä vähemmän kiiltokuvakoiria, käyttää osittain täysin evm-koiria jalostukseen.

Paras tapa saada aloitteleva kasvattaja jatkamaan harrastustaan, on antaa sille pentueen paras koira ja toivoa, että se tuottaa omistajalleen paljon iloa. Niin paljon, että omistaja päätyy käyttämään sitä (fiksusti) jalostukseen. Kun uusi kasvattaja luo omaa linjaansa ja saa pentuja kaupaksi, se innostaa kasvattamaan lisää. Kukaan ei halua paskaa koiraa tai koiraa, jonka sisaruksista yli puolia käytetään jalostukseen. Joomagnan & Criminalesissa jalostuskäyttö pitää anoa (= kysyt onko ok käyttää koiraa jalostukseen ja thats it), mutta en ole vielä kertaakaan kieltänyt käyttämästä koiraa jalostukseen. Haluan vain tietää, ketä kasvateistani käytetään jalostukseen ja mikä tärkeämpää, mille koiralle. Kasvattaja jos mikä, on paras arvioimaan mille koiralle kasvattia kannattaa käyttää. Kasvattien jalostuskäyttöä siis pitää ja tulee valvoa. Vain näin voidaan varmistaa, mihin suuntaan kasvatus ja linjat ovat menemässä.

Näyttelyissä menestyvät tällä hetkellä voimakkaasti käyttösukuiset koirat. Olen menettänyt jo toivoni näyttelytuomareiden suhteen (vain harva tunnistaa oikeasti kauniita koiria, eikä jaottele niitä linjauksen, värin tai tyypin mukaan jne), mutta on ollut ilo huomata että kasvattajilla on pysynyt tuo hyvä maku. Ainakin Avelinelta (jonka kennelin löydät muuten täältä) olen todella usein löytänyt itseäni miellyttäviä saksanpaimenkoiria. Hyvinä esimerkkeinä kasvattieni lisäksi ovat mm. Life Burns! of Vicinity, La Marca Prosecco vom Sauer Regen sekä Jumping Rooftops of Vicinity. Viimeisin on myös yksi suurimmista suosikeistani Avelinen kasvateissa. Näyttelytuomarina minulla on aina ilo palkita hyvähermoisia ja kauniita saksanpaimenkoiria. Edellisten lisäksi on pakko mainita vielä muutama kaunis saksanpaimenkoira: ZeitBombe's Color Me Bad (upein eturinta mitä olen saksanpaimenkoirilla nähnyt), Nezaplacení Láska ja Vergebung Young 'n' Crazy. Nämä kaikki ovat esimerkkejä koirista, jonka tyyppisiä koiria toivoisin näkeväni jalostuksessa.

Näillä mennään. Hyvää viikonloppua toivottelee Marcia & Darin Ross sekä JC:n koiralauma

25.3.2014

Onko kukaan elossa?

Heei, kuuleeks mua kukaan?
Kuuleeks mua kukaan vai oonks mä yksin, oonks mä yksin?
Mä tulin tänne huuteleen, kai joku mua kuuntelee.
Mä tulin tänne huuteleen, kai joku mua kuuntelee?
Juno - Kuuluuks


Virtuaalimaailma on pahasti hiljentynyt. Päivitin juuri Joomagnan & Criminalesin linkkilistan ja sydämeni itki verta. Jouduin poistamaan toimimattomia linkkejä yli 70%. Se tarkoittaa sitä, että kulta-aika on hiljentynyt. Harrastajat ovat kaikonneet. Suuret vaikuttajat ovat poissa.
Aikakin menee nykyään pirun nopeasti. Minun ensimmäinen pentueeni Joomagnan & Criminalesin nimiin syntyi melkeinpä päivälleen kuusi vuotta sitten. Ensimmäinen saksanpaimenkoirapentueeni sai päivänvalon viisi vuotta sitten. Tänä vuonna tulee kahdeksan vuotta täyteen virtuaalimaailmassa. _Kahdeksan_vuotta.

Mihin tää aika on sit käytetty? Viimeisen kahdeksan vuoden aikana on tapahtunut seuraavia asioita:

• 18 pentuetta
• 48 pentua
• VSPL:n erikoisnäyttelyn ROPin ja VSP:n kasvattaja sekä rodun paras kasvattaja
• Vuoden 2013 näyttelycockerspanielin omistaja
• Vuoden 2013 näyttelybelgianpaimenkoiraveteraanin kasvattaja
• Vuoden 2013 voitokkaimman näyttelykarkkari-kettuterrierin kasvattaja sekä omistaja
• Lukuisia valioitumisia palveluskoiralajeista, tokosta, agilitysta, paimennuksesta sekä rodunomaisista lajeista
• Lukuisia valioitumisia näyttelyistä

Mutta mihin ne harrastajat katoaa? Ja miksei niitä tule uusia? Oon pari potentiaalista yritystä nähnyt, mutta ne kaatuu yleensä maksimissaan puolen vuoden päästä. Kiva sellaisiin koteihin sit yrittää antaa lupaavimpia pentujaan. Kaipaan vanhoja aikoja niin paljon :(

20.1.2014

Kiitos vuodesta 2013!

Sain vihdoin aikaiseksi ottaa itseäni niskasta kiinni.

Viime vuosi toi mukanaan jos minkälaista muutosta niin IRL kuin URL. Muutin kuukauden varoitusajalla, pidin Hostel Marciaa pystyssä, vietin hyvän ystäväni hautajaisia, yritin tasapainoilla koulun ja vapaa-ajan välillä. Virtuaalikoirapuolella pyöritin neljän kennelin lisäksi virtuaalikissoja sekä virtuaalitarvikepuolta, toimien myös luottotehtävissä KRN:n puikoissa sekä Jupiter-pankin betatestaajana.

Vuosi oli siis aikamoista pyöritystä. En olisi ikimaailmassa selvinnyt siitä ilman tukijoukkojani täällä kotipaikkakunnalla sekä virtuaalisesta avusta ympäri suomen. Koska Suomessa ei osata kiittää tarpeeksi saamastaan avusta, päätin nyt kerrankin kirjoittaa tästä aiheesta. Ja kun te ette tunne ketään mun irl-tukijoukkoja niin siirrytään suoraan virtuaaliharrastajiin.

Haluan kiittää Susityttöä mahtavasta yhteis-/osaomistustoiminnasta, kanssasi oli viime vuonna ilo työskennellä. Jatkukoon menestyvien osarikoirien pitäminen myös tänä vuonna. Arvostan laajaa näkemystäsi eri rotujen parissa. Kiitos Avelinelle sijoitusmahdollisuuksista, ilman sua en olisi pystynyt pitämään osaa pennuista itselläni. Kiitos kasvattini Nicon, Genan, Sorron ja Singon täysivaltaisesta kilpailutuksesta sekä sangen miellyttävistä kasvatusprojekteista, tuntikausia kestäneistä keskusteluista puhumattakaan!

Kiitos Shadylle uudesta rotuvaltauksesta, sakemanni on aivan loistava rotu ;) 

Kiitos Nathille loistavasta työstä vihikoirien parissa, ilman Juria en olisi ikinä teettänyt omaa vihikoirapentuetta. Lisäksi olet IRL aivan loistava muija :D Cockeripuolelta nöyrimmät kiitokset Cazalle, Noinalle, Mimalle, Miiralle sekä Veeralle, jotka ovat osallistuneet yhdistyksen asioihin ja näinollen auttaneet viemään rotua eteenpäin. Cazalle suuret kiitokset rakenneopista!

Kiitos muille saksanpaimenkoiraharrastajille- sekä kasvattajille, jotka ovat olleet tässä hullunmyllyssä (käyttis vs näyttis) mukana, etenkin heille, jotka ovat pystyneet jättämään omat mielipiteensä taakseen ja kuuntelemaan eri näkemyksiä Kiitos tuomarit, jotka olette ymmärtäneet laadun päälle, ja palkinneet koiriani sekä kasvattejani näyttelykehissä. Kiitos kasvatinomistajille, jotka ovat jaksaneet kilpailuttaa kasvattejani monipuolisesti sekä erityiskiitos taitaville kouluttajille jotka ovat menestyneet mestaruustasolla asti. Kiitos uusille kasvatinomistajille ja muutenkin rodun uusille harrastajille, jotka jaksatte pitää tätä upeaa rotua yllä. Kiitos kaikille, jotka ovat tehneet jotain rodun eteen.

Ootte parhaita, yritetään tehdä tästä vuodesta vielä parempi! <3 <3