Tänään meillä on aiheena kaikkia rotuja koskeva aihe. Eli tämä ei siis peilaudu pelkkään saksanpaimenkoirahistoriastani koostuvaan kokemukseeni, vaan havainnointiini sekä virtuaalimaailmasta että IRL-maailmasta. Nimittäin yhteistyö kasvattajien välillä.
Kun ollaan löydetty oma rotu, sopiva kasvatusnimi ja saatu koirat kisausvalmiiksi, on aika miettiä kasvattamista ihan tosissaan. Uudet kasvattajat ovat täpinöissään koiristaan ja puuhastelevat innoissaan kasvatuspuuhiensa parissa. Kaikki halutaan tehdä itse. Luoda omaa. Luoda jotain uutta. Tehdä historiaa. Tehdä sellaista mitä muistellaan vielä vuosien päästä. Olla erilaisia. Käyttää omia koiria, evm-sukuisia tietty. Jottei suku yleisty. Tai nimenomaan halutaan sitä omaa kaappimorso-linjaa kaikkiin kasvatteihin aleneviin sukupolviin. Yhdistetään siihen kulttilinjaa. Tehdään kultin ja oman linjan sekoitus. Ollaan onnellisia.
Tässä usein mennään metsään. Unohdetaan vanhojen kasvattajien kokemus ja arvostus. Mikään, korostan mikään ei voi olla niin arvokasta tietoa kuin vanhalta, asiansaosaavalta kasvattajalta saatu tieto ja opetus. Kun minä aloitin kasvattajana, keskustelimme monet illat Hukkaharjan-kennelin Annann kanssa jalostussuunnitelmistani sekä ihannesaksanpaimenkoirista. Anna perusteli miksei haluamani yhdistelmät olleet hyviä ja että mitä pitäisi tehdä jotta kasvatusta saataisiin eteenpäin.
Olen tullut siihen tulokseen, että yhteistyö kannattaa aina. Uusia kasvattajia tulee neuvoa parhaansa mukaan, eikä pitää kikkoja ja neuvoja salassa. Kasvattajien pitäisi keskustella rakennemuutoksista, luonneominaisuuksista ja pyrkiä luomaan uutta. Jakaa kasvatinomistaja/haltijasuosituksia sijoituskoiria varten, ylipäätäänsä pitää yhteyttä ja tietää, mitä muut aikovat. Ei ole kivaa, jos neljän pennun pentueessa kaikille on tulossa pentue. Eli siis, _pitää_neuvoa ja olla yhteydessä. Auttaa tarvittaessa!
Mutta jos kaikki tarjotaan suoraan tarjottimelta ja pentue loistaa niin yksilöinään kuin jalostusvalinnoiltaan, ei voida koskaan oppia mitään. Olen sitä mieltä, että kahta kasvatuslinjaa ei pidä mennä yhdistämään. Siitä ei tule kuin pienentyvä geenipooli ja harventuneet jalostusvalinnat. Olen myös sitä mieltä, että yli neljän pennun pentuetta ei pidä teettää. Molemmat tähtäävät vain rodun yksilöiden jalostuspartnerien vähäisyyteen ajan mittaan.
Sinä aikana, mitä olen toiminut saksanpaimenkoirakasvattajana, olen tehnyt kasvatukseen liittyviä virheitä. Olen kaksi kertaa teettänyt yhdistelmän, missä yhdistyy kaksi kasvatuslinjaa. Näistä pentueista on tulltu vallan erinomaisia käyttö- ja näyttötähtiä (mm. voittajatitteleitä on nähty..), mutta kadun silti näiden yhdistämistä. En pidä ideaalina kasvatustoimintana yhdistää kahta linjaa, etenkään, kun molemmat linjat ovat aikansa kulttinimiä. Kasvattamisen yksi perusidea mielestäni onkin, että osaa myöntää omat virheensä ja pyrkiä välttämään näitä heti, kun on huomannut tekevänsä väärin. Niin ajattelin jatkossa.
Kulttinimistä tulikin taas mieleeni, että kuinkahan monessa sukutaulussa löytyy enää esimerkiksi Hukkaharjalaisia, of Fiemmiläisiä, Hippiäisiä, Gerberalaisia, Stristar'slaisia, Fingal Faolaiseja, Alsatian'slaiseja, Carmosera'slaisia, Fimeralaisia, Kukkaniittyläisiä, Rajavahtilaisia, Usvametsäläisiä tai White Horse'slaisia? En ainakaan viimeaikoina muista nähneeni sellaisia koiria, jotka polveutuisivat näistä aikansa huippukasvattajien koirista.
Minulla oli aikanani koiria mm. seuraavista kenneleistä: Hukkaharjan, of Fiemm, Hippiäisen, Gerberan, Stristar's, Alsatian's, Rajavahdin, White Horse's. Ainoastaan Hukkaharjalaista, Rajavahtilaista ja of Fiemmiläistä käytin jalostukseen. Vaikka onkin tehnyt ehkä "hutiostoksen" (huomannut myöhemmin ettei voikaan käyttää koiraa esimerkiksi yleisen suvun vuoksi), niin ei pidä päätä mennä tappamaan sitä tai ehdoin tahdoin väkisin teettää pentuja. Pitää osata myöntää virhe ja niellä tappiot. Saapahan ainakin hyviä harrastuskoiria jos ei muuta.
Takaisin yhteistyöaiheeseen. Yhteistyö on tärkeää. Se on tärkeää niin vanhoille kasvattajille (jotta osataan pitää omat kasvatuslinjat "kurissa), mutta erityisen tärkeää se on aloitteleville kasvattajille. Kukas niille muuten neuvoo jos ei me wanhat?
Lopuksi haluan mainita aivan upean yhteistyökumppanini Avelinen, jonka kanssa olemme pähkäilleet jalostusvalintoja, jakaneet sijoituskoiravinkkejä, keskustelleet rakenteesta ja tuomaroimisesta, tehneet päätöksiä kenen koiraa käytetään jalostukseen sekä omistettu mitä mukavimpia yhteisomistus/sijoituskoiria. Kiitos Aveline & kennel VICINITY SHEPHERDS!!!