11.8.2017

Mahdollisuuksia ulkomaantuonteihin

Kuten jo otsikkokin sen paljasti, olen käyttänyt kokonaisen tunnin kirjoitellen viestejä eri maiden virtuaalikoiraharrastajille. Nähtäväksi jää, saadaanko me Jc:hen yhtään aitoa tuontikoiraa vai menikö suuri uurasteluni aivan harakoille. Asiaa ei helpota se, että useimpien kenneleiden sivuilla mainitaan heti, ettei koiria ja kasvatteja myydä pelin ulkopuolisille. Saa nähdä oltaisiinko me niin suuri poikkeus että meille voisi myydä sivusta jonkin pienen harrastuskoiran.

Photobucketin vittumaisen tempun jälkeen on myös tässä blogissa näkyvissä kuvaherjauksia. Ne tullaan vaihtamaan mahdollisimman nopeasti uusille kuvapalvelintarjoajille, jahka aikaa ja jaksamista niiden korjaamiseen löytyy. Kaikkien kenneleiden sivut ja reilu 200 sivua on jo käyty lävitse, mutta tehtävää vielä riittää. Eli älkää huoliko, myös tuomarointioppaat kokevat osoitemuutoksen :)

9.2.2017

Jäähyvästit de la Doradolle

Sain eilen järkytyksekseni lukea, että vuodesta 2005 enemmän ja vähemmän aktiivisesti toiminut "monitoimikennel" de la Dorado sulki ovensa viimeisen kerran. Tämä tieto järkytti minua kovasti, vaikka olen tiennyt koko ajan virtuaalimaailmassa vallitsevasta hiljaiselosta.

Me teimme Shadyn kanssa paljon yhteistyötä. Koska kasvatusrotumme olivat paikoittain samat, tuli jalostuskoiria lainailtua suuntaan jos toiseen ja pentujakin vaihdeltiin. Shady piti valtavan hyvää huolta kasvateistani: Shadyn hellässä huomassa kasvoivat käyttö- ja näyttötähdet Joomagnan Nothing But the Best "Butsi", Joomagnan Oh So Classic "Ohto" sekä Joomagnan Le Porc "Lelu", joista kaksi viimeiseksi mainittua kiersivät näyttelykehiä lähestulkoon häviämättä.

Ja jäihän meillekin Shadylta koiria. Viimeiseksi kasvatiksi jäänyt It's Working de la Dorado eli Keijo elelee herroiksi kultsulaumassa nauttien kiireettömistä aamuista. Pakko myöntää että kyynel kävi silmäkulmassa, niin paljon muistoja kerkesi mahtua näihin kymmeneen vuoteen mitä itsekin olen harrastuksen parissa pyörinyt.

Kiitos Shady kaikista näistä yhteisistä vuosista, moikataan kun tavataan! Kasvattisi ja saavutuksesi virtuaalimaailmassa jäävät onneksi eloon ja me tehdään parhaamme että voit olla kasvatustyöstäsi ylpeä vielä vuosienkin jälkeen. Me ei vielä jakseta laittaa pillejä pussiin, vaikka se siltä välillä näyttääkin. Me jatketaan, me ei kuolla koskaan...

de la Dorado 2005 - 2017