29.12.2014

Kiitos vuodesta 2014!

Vuosi lähestyy loppuaan ja kasvattajatädin urakka helpottaa edes hetkeksi - kisoja ei ole vielä tiedossa ensi vuodelle. Kuten kahdeksana edellisenä vuotena, on vuosi tuonut mukanaan uusia koiria, ilon ja onnen hetkiä sekä niitä vähän surullisempia tapauksia. En kuitenkaan voi valittaa, tämä harrastus on pyörittänyt minut sormeni ympärille ja mikäs tässä koiralauman kanssa elellessä. Darinhan se ruoan pöytään tuo :D

Joomagnan & Criminales - tiimille viimeinen vuosi on ollut mitä oivallisin. Olen saanut kunnian esitellä kasvattajaluokkaani monessa näyttelyssä ja tulostakin on tullut. Eikä unohdeta tärkeimpiä tuloksia, terveys- ja käyttötuloksia! Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta omistamieni ja kasvattamieni koirien terveystulokset ovat olleet priimaa. On ollut ihanaa kuulla kasvatinomistajilta kuinka koirat ovat vuodesta toiseen pysyneet hyvässä kunnossa, eikä suurempia havereita ole tullut.

Mutta siirrytäämpäs vuoden kohokohtiin. Vuonna 2014...

- syntyi L-pentue
- syntyi N-pentue
- syntyi komplikaatioiden jälkeen Xerx (J. Magic Is Might)
- Joomagnan - kasvattajaryhmä viisi kertaa rodun paras kasvattaja
- Joomagnan - kasvattajaryhmä BIS1-kasvattaja alankomaiden voittajassa
- kolme voittajatitteliä Joomagnan-kasvatille
- Tikli (J. Jersey Shore) valioitui neljän maan muotovalioksi
- valioitui lukemattomia määriä kasvatteja sekä omia koiria
- solmimme sponsorointisopimuksen Tarotin kanssa

Suuri kiitos kasvatinomistajille sekä yhteistyötä harjoittaville kasvattajille, ilman teitä vuotemme ei olisi ollut näin huippu! Kiitos Shadylle joka on kilpailuttanut kasvattejani monipuolisesti ja haalinut Lelulle loistavia näyttelytuloksia. Kiitos Susitytölle loistavasta osaomistus-yhteistyöstä, joka on laajentunut saksanpaimenkoirien ulkopuolellekin. Kiitos Nathille kuvapalveluista ja kasvatuspohdinnoista. Kiitos Noinalle upeasta työstä spanieleiden parissa niin harrastus- kuin kasvatusmielessäkin.

Kiitos tuomarit, jotka olette ymmärtäneet laadun päälle, ja palkinneet koiriani sekä kasvattejani näyttelykehissä. Kiitos kasvatinomistajille, jotka ovat jaksaneet kilpailuttaa kasvattejani monipuolisesti sekä erityiskiitos taitaville kouluttajille jotka ovat menestyneet mestaruustasolla asti. Kiitos uusille kasvatinomistajille ja muutenkin rodun uusille harrastajille, jotka jaksatte pitää tätä upeaa rotua yllä. Kiitos kaikille, jotka ovat tehneet jotain rodun eteen.

Ensi vuonna tiedossa on mahdollisesti muutama saksanpaimenkoirapentue rodun harrastajille ja kasvattajille. Seuraa meitä kotisivuillamme tai twitterissä saadaksesi uusimman tiedon!